Hännisen hyvä meno tyssäsi kolariin Italiassa

6.10.2024

Jaakko Hännisen Italian syysklassikko Coppa Agostoni päättyi lyhyeen. Hän oli heti startista seitsemän ajajan irtiotossa. Se tuli kiinni viiden kilometrin jälkeen, mutta heti sen jälkeen rytisi.

- Kisa lähti hyvin käyntiin, mutta loppui lyhyeen. Loivan alamäen mutkassa edessä olevat kuskit yllättyivät mutkasta ja löivät jarrua niin, että itsekin jouduin reagoimaan nopeasti. Lensin tangon yli ruohikolle. Kauden ensimmäinen kaatuminen, onneksi ei käynyt pahempaa. Nenä otti kuitenkin osumaa niin, että jouduin käymään sairaalassa röntgenissä, kertoi Jaakko Hänninen pettyneenä.

166,7 kilometrin kilpailun voitti sveitsiläinen Marc Hirschi (UAE Team Emirates) neljän ajajan irtioton päätteeksi. Ryhmä pääsi irti noin 36 kilometriä ennen maalia ja pystyi pitämään eron takaa-ajajiin riittävänä. Se kävi välillä 15 sekunnissa, mutta maalissa eroa oli noin puoli minuuttia. Kilpailun kakkoseksi jäi tiukassa kirikamppailussa 21-vuotias ranskalainen Romain Grégoire (Groupama – FDJ) ja kolmas oli Ranskan maantiepyöräilyn mestari Paul Lapeira Jaakko Hännisen joukkueesta. Palkintokorokkeen ulkopuolelle jäi Espanjan maantiepyöräilyn mestari Alex Aranburu (Movistar). Aranburu yritti ratkaista kilpailua omilla viimeisen kilometrien iskuillaan, mutta ei onnistunut.

Jaakko Hännisen ohjelma jatkuu Italian syysklassikoilla. Heti maanantaina on Coppa Bernocchi ja lauantaina Il Lombardia.

Tulokset

Coppa Agostoni (UCI 1.1)

Lissone – Lissone 166,7 km

1 Marc Hirschi (Sveitsi) UAE Team Emirates 3:59:08
2 Romain Grégoire (Ranska) Groupama – FDJ s.a.
3 Paul Lapeira (Ranska) Decathlon AG2R La Mondiale Team + 0:01
4 Alex Aranburu (Espanja) Movistar Team + 0:09
5 Vincenzo Albanese (Italia) Arkéa - B&B Hotels + 0:31
6 Mathieu Burgaudeau (Ranska) TotalEnergies + 0:32
7 Aurélien Paret-Peintre (Ranska) Decathlon AG2R La Mondiale Team s.a.
8 Davide de Pretto (Italia) Team Jayco AlUla s.a.
9 Filippo Conca (Italia) Q36.5 Continental Team s.a.
10 Alessandro Tonelli (Italia) VF Group - Bardiani CSF – Faizanè s.a.

dnf Jaakko Hänninen (Suomi) Decathlon AG2R La Mondiale Team


Lisätietoja
Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt
Baptiste Ollier p. +33 6 73 69 18 20