Mallorcan kilpailusarja päättyi massakiriratkaisuun

30.1.2022

Mallorcan viiden päivän kilpailusarja Challenge Mallorca päättyi 169,1 kilometrin kilpailuun. Kilpailu on kirimiesten ja heidän joukkueidensa mittelö, jossa ykköseksi nousi belgialainen Lotto Soudal -joukkueen Arnaud De Lie. Toinen oli kolumbialainen Sebastian Molano (UAE) ja kolmas voittajan maanmies Sasha Weemaes (Sport Vlaanderen-Baloise).

Myös viimeisellä etapilla lähti jo alussa neljän ajajan irtiotto. Se sai parhaimmillaan kuuden ja puolen minuutin eron pääjoukkoon. Irtiotto tuli kiinniajetuksi 37 kilometriä ennen Palmassa sijainnutta maalia. Kirimiesten joukkueet kontrolloivat kilpailun niin, että myös lopussa tehdyt irtiottoyritykset jäivät tuloksettomaksi ja kilpailu vietiin massakiriratkaisuun. 

Jaakko Hännisen joukkueella AG2R Citroën Teamilla oli lopussa epäonnea. Hyvä yritys kariutui kaatumiseen.

- Ajoimme kiriä meidän Lawrence Naesenille. Mutta hän meni kumoon 400 metriä ennen maalia ja mahdollisuutemme menivät siihen, kertoi Jaakko Hänninen. 

- Tämä oli hyvä kisakuntoon valmistava setti. Oli kova ajaa kaikki viisi kilpailua siinä missä monet joukkueet kierrättivät ajajiaan. Ensimmäisen päivän sijoitus oli merkki siitä, että kunto on jo nyt tammikuussa ihan kohtalainen viime vuoteen verrattuna. Vielä on kuitenkin parhaaseen kuntoon tekemistä. Huomasi, että kroppa ei vielä palautunut ensimmäisen päivän jälkeen samalla tavoin, mitä kesällä kauden aikana. Keskiviikkona aloitamme manner-Espanjassa Valencian ympäriajon. Toivotaan, että muutama välipäivä ennen Valenciaa tekee ihmeitä jaloille, jatkoi Hänninen. 

Tulokset 

19. Trofeo Playa de Palma - Palma(1.1) S'Arenal - Palma (169,1 km)

1    Arnaud De Lie (Belgia)  Lotto Soudal 3:54:23   

2    Sebastian Molano (Kolumbia) UAE Team Emirates s.a.        

3    Sasha Weemaes (Belgia) Sport Vlaanderen-Baloise s.a.       

4    Hugo Hofstetter (Ranska) Team Arkéa-Samsic  s.a.

5    Luca Colnaghi (Italia) Bardiani CSF Faizanè s.a.

6    Michael Matthews (Australia) Team BikeExchange-Jayco s.a.

7    Giacomo Nizzolo (Italia) Israel-Premier Tech s.a.

8    Filippo Fiorelli (Italia) Bardiani CSF Faizanè s.a.

9    Matteo Moschetti (Italia) Trek-Segafredo s.a.

10  Max Walscheid (Saksa) Cofidis s.a.

54  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 0:12

Challenge Mallorca 26. – 30.1.2022

ke 26.1.22  Trofeo Calvia (1.1) Camp de Mar – Magaluf (154,7 km)

to 27.1.22   15. Trofeo Alcudia (1.1) Port d'Alcudia – Port d'Alcudia (173,2 km)

pe 28.1.22  Trofeo Serra de Tramuntana  (1.1) Lloseta - Lloseta (158,9 km)

la 29.1.22    Trofeo Pollença - Port d' Andratx (1.1) Pollença – Andratx (168,9 km)

su 30.1.22   19. Trofeo Playa de Palma - Palma(1.1) S'Arenal - Palma (169,1 km)

Lisätietoja: 

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Communication AG2R Citroën Team

presse@france-cyclisme.fr  

Yves Perret +33682489926