Jaakko Hännisen kilpailukausi alkaa Mallorcalla viikon kuluttua
19.1.2022
Kolmatta täyttä ammattilaisvuottaan ranskalaisessa AG2R Citroën Teamissa aloittavan Jaakko Hännisen kilpailukausi käynnistyy jo tammikuun viimeisellä viikolla. Mallorcan saarella ajetaan tämän vuoden Euroopan ensimmäiset ammattilaiskilpailut. Ensimmäinen kilpailu viiden päivän Challenge Mallorcasta ajetaan keskiviikkona 26. tammikuuta. Kilpailu ei ole etappiajo, vaan kukin kilpailu on erillinen yhden päivän ammattilaisten 1.1-kategorian kilpailu. Kilpailut ajetaan seitsemän ajajan joukkueilla. Mukana on 25 joukkuetta. Jaakko Hänninen ja hänen joukkueensa AG2R Citroën Team päätti juuri toisen kauteen valmistavan valmennusleirinsä Espanjan Costa Blancalla. Mallorcalle matkaa kahdeksan ajajaa. - Odotan mielenkiinnolla kauden avausta. Saimme ajaa molemmat leirit hyvissä olosuhteissa. Ja minulle Costa Blancan ja Denian ympäristö on hyvin mieluisa ja tuttu. Olen leireillyt siellä jo amatööriaikoina, kertoi kilpailukauden avausta odottava Jaakko Hänninen. - Valmistautumiseni alkavaan kauteen on sujunut hyvin. Olosuhteet leireillä ja asuinseudullani Ranskassa ovat olleet harjoittelun kannalta optimaaliset. Viime kauden alussa oli totuttelua uuteen ajokalustoon. Nyt ei ole siltäkään osin mitään ongelmia. - Mallorcan kisasarja on erinomainen kauden aloitus. Kun kilpailu ei ole etappiajo, ajaminen ei ole niin kontrolloitua kuin se olisi etappikilpailussa. Me olemme Mallorcalla kahdeksalla ajajalla ja meille tulee kullekin neljä tai viisi starttia. Itse en vielä tiedä, mitkä kilpailut tulen ajamaan. Mallorcan jälkeen siirrymme Espanjan mantereen puolelle Valenciaan, jossa alkaa viiden päivän etappiajo jo 2. päivä helmikuuta, jatkoi Jaakko Hänninen. Challenge Mallorca 26. – 30.1.2022 ke 26.1.22 Trofeo Calvia (1.1) Camp de Mar – Magaluf (154,7 km) to 27.1.22 Trofeo Serra de Tramuntana (1.1) Lloseta - Lloseta (158,9 km) pe 28.1.22 Trofeo Pollença - Port d' Andratx (1.1) Pollença – Andratx (168,9 km) la 29.1.22 15. Trofeo Alcudia - Port D' Alcudia (1.1) Port d'Alcudia – Port d'Alcudia (173,2 km) su 30.1.22 19. Trofeo Playa de Palma - Palma(1.1) S'Arenal›Palma (169,1 km)
Lisätietoja: Esko Lummelampi p. 0500 240 029 Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt: Communication AG2R Citroën Team presse@france-cyclisme.fr Yves Perret +33682489926
|