Roglic voitti Giro dell’Emilian – Hänninen 35:s

2.10.2021

Slovenialainen Primoz Rogliz (Jumbo-Visma) oli vahvin Italian syysklassikossa Giro dell'Emiliassa jätettyään kilpakumppanissa kovan San Lucan loppunousun viimeisillä sadoilla metreillä. Näin Rogliz uusi vuoden 2019 voittonsa. Jaakko Hänninen ei ollut mukana kärkikamppailussa, mutta tuli maaliin sijalla 35 yhdessä viimevuotisen Giro dell’Emilian voittajan Aleksandr Vlasovin kanssa. Yli sata ajajaa jätti leikin kesken.  

Kilpailu alkoi erittäin kovalla nopeudella, ennen kuin kärkeen saatiin muodostettua yhdeksän ajajan irtiottoryhmä. Sitä ei kuitenkaan laskettu kovin kauaksi, ero oli suurimmillaan alle viidessä minuutissa. Pääjoukon vahvat joukkueet tiesivät, että viimeiset 40 kilometriä, jolloin kiivetään San Luca viidesti ylös, ovat ratkaisevat. 

Kun ajajat tulivat toisen kerran San Lucan nousuun, irtiottoryhmä oli ajettu kokonaisuudessaan kiinni. Uusi kärkiryhmä muodostui ennakkosuosikeista kuten Remco Evenepoel, Joao Almeida, Michael Woods, Adam Yates, Jonas Vingegaard ja Jaakko Hännisen 

AG2R Citroën Teamin Clement Champoussin. Champoussin ei kuitenkaan kestänyt kärkiryhmän vauhtia, vaan joutui luovuttamaan. Samoin kävi myöhemmin Jonas Vingegaardille. Myös Remco Evenepoel tippui lopussa, hän tuli kuitenkin vielä takaisin ja yritti vielä kerran. Se ei tuottanut tulosta, mutta avasi mahdollisuuden joukkuetoveri Alemeidalle. Almeida hyytyi kuitenkin Roglizin lopulliseen iskuun. Rogliz voitti, Almeida toinen ja Michael Woods kolmas. 

Jaakko Hänninen tuli maaliin sijalla 35 (+6:17). Kaksi vuotta aikaisemmin sijoitus oli 43:s. Hänellä oli apumiehen rooli.  

- Teimme töitä Clement Champoussinin eteen. Tehtävänämme oli saada hänet ennen loppuratkaisuja sellaiseen asemaan, että kärkisijat olivat mahdollisia. Sen teimme, mutta Clementin jalat eivät tänään aivan riittäneet loppunousussa. Tämä oli kova kisa. Alku ajettiin kovaa, samoin viimeinen nousu eli Medelana ennen loppukierroksia tultiin reippaasti. Nyt keskitytään tiistain ja keskiviikon kilpailuihin ja katsotaan sitten, olenko seuraavan viikonlopun Il Lombardia -joukkueessa, kertoi Jaakko Hänninen.

Tulokset

104. Giro dell'Emilia (1.Pro), Italia

Casalecchio di Reno - San Luca (195,3 km)

1    Primoz Roglic (Slovenia) Jumbo-Visma 4:54:26

2    João Almeida (Portugali) Deceuninck-QuickStep + 0:03

3    Michael Woods (Kanada) Israel Start-up Nation + 0:05

4    Adam Yates (Iso-Britannia) Ineos Grenadiers + 0:10

5    Remco Evenepoel (Belgia) Deceuninck-QuickStep + 0:28

6    Daniel Martin (Irlanti) Israel Start-Up Nation + 1:23

7    Bauke Mollema (Hollanti) Trek-Segafredo + 1:45

8    Diego Ulissi (Italia) UAE Team Emirates + 1:46

9    Ben Hermans (Belgia) Israel Start-up Nation + 1:50

10  Nairo Quintana (Kolumbia) Team Arkea-Samsic + 1:59

35  Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 6:17

Lisätietoja: 

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu ja kuvapyynnöt:

Yves Perret +33682489926 

tai

Fred Machabert/Communication AG2R Citroën Team

presse@france-cyclisme.fr 

+33618513