TWD-Länkenin Jimi Aalto Simo Klimscheffskij’n muistoajon voittoon
4.9.2021
Turun perinteiset kevään kilpailut TS-kortteliajo ja Simo Klimscheffskij’n muistoajo jäivät viime vuonna kokonaan ajamatta. Tänä vuonna ne siirrettiin syyskuun ensimmäiseen viikonvaihteeseen. Lauantaina ajettiin Simo Klimscheffskij’n muistoajo Hirvensalon neljän kilometrin helpohkolla kierroksella. Nytkin miesten kilpailu ajettiin lyhyellä versiolla, vain hieman alle 60 kilometrin mittaisena. Miesten kilpailun noin 50 ajajan ryhmässä nähtiin monia irtiottoyrityksiä, kunnes kilpailun puolen välin jälkeen kärjessä ajoi kuuden ajajan ryhmä. Se pieneni kierrosten vähentyessä neljään ajajaan. Karkulaiset saivat parhaimmillaan lähes minuutin eron pääjoukkoon. Kun matkaa oli jäljellä vajaa 10 kilometriä, niin näytti varmalta, että voittaja tulee löytymään karkulaisista. Viimeiset kierrokset menivät kuitenkin hieman passailluksi ja samaan aikaan pääjoukko aloitti kovan takaa-ajon. Pääjoukko tuli hyvin lähelle, mutta kärkiryhmä ehti maaliin ensimmäisenä. Maalilinjan ylitti ykkösenä TWD-Länkenin juuri 19-vuotta täyttänyt Jimi Aalto. Voitto oli niukka, sillä IBD-Cyclingin Jussi Makkonen hävisi vain parin renkaan mitalla Aallolle. - Minulla oli vahva tunne, että olen irtiottoryhmän nopein. Kun Johan Nordlund aloitti loppunousun alussa kirin, tiesin, että tämä ratkaisu sopii minulle hyvin. Se sopikin, mutta tiukalle meni, kertoi Jimi Aalto. Jimi Aalto kotiutui reilu viikko sitten Belgiasta, jossa hän kilpaili sikäläisessä amatöörijoukkueessa. Tulokset Simo Klimscheffskij’n muistoajo 60 km (Turku) 1 Jimi Aalto TWD-Länken 1:24:42 2 Jussi Makkonen IBD Cycling s.a. 3 Patrik Arola Akilles s.a. 4 Johan Nordlund GIF 5 Anders Bäckman IBD Cycling + 0:09 6 Riku Övermark JurVo s.a. 7 Lauri Pitkänen CCH-IH s.a. 8 Nicolas Grönlund CCH-IH +0:12 9 Anton Skutnabb CCH s.a. 10 Markus Auvinen TLC s.a. Lisätietoja Esko Lummelampi p. 0500 240 029 |