Powless voitti San Sebastianin – Hänninen tuskaili kramppien kanssa

31.7.2021

24-vuotias yhdysvaltalainen Neilson Powless (EF Education-Nippo) otti kauden ensimmäisen voittonsa San Sebastianin yhden päivän 223,5 kilometrin WorldTour -kilpailussa. Kilpailu oli varsin jännittävä, kun voitto ratkaistiin pienen irtiottoryhmän keskinäisessä kirissä.

Kilpailun alku oli ankaraa yritystä oikean irtiottoryhmän löytymiseksi. Lopulta kärkeen muodostui 16 ajajan ryhmä. Pääjoukko ei kuitenkaan laskenut karkulaisia kovin kauaksi. 

Kolmanneksi viimeisessä nousussa, kun maaliin oli matkaa noin 65 kilometriä, karkulaisryhmä hajosi ja kärkeen jäi Astanan espanjalainen Javier Romo. Samalla pääjoukko kiristi vauhtia takana. Romolla oli noin minuutin etumatka takaa-ajajiinsa. Noin 20 kilometriä myöhemmin yksinyrittäjä Romo tuli kiinni. Ja sitten oli toisten vuoro. Ensi lähti EF-Education-Nippo Simon Carr, mutta hän sai pian seuraa. Kärkiryhmä oli viiden ajajan kokoinen, mukana oli Carrin joukkuetoveri Neilson Powless. 

Viimeinen nousu, jonka päältä oli kahdeksan kilometrin lasku maaliin, oli kova taistelua kärkiryhmän välillä. Simon Carr tippui ryhmästä ja voitto ratkaistiin neljän ajajan kesken. Siinä Powless oli vahvin.

Sade teki kovan päivän vielä kovemmaksi. Laskut olivat erittäin liukkaita ja kolareilta sekä kaatumisilta ei voitu välttyä. 

Jaakko Hänninen selvisi maaliin ehjin nahoin, mutta pitkä kilpailutauko näkyi. Hän tuli maaliin sijalla 49 jääden voittajalle viisi minuuttia. 

- Kova kilpailu kuuden viikon kilpailutauon jälkeen. Irtioton lähtemiseen oli kova taistelu. Hatka ei ollut päivän tavoitteeni, mutta olin muutamassa iskussa mukana. Koko päivä ajettiin kovaa tempoa ja sade toi lisämausteen päivään. 150 kilometrin jälkeen kolmanneksi viimeisessä nousussa jalat alkoivat kramppailla ja painoin mitä pystyi. Seuraavassa nousussa iskujen alkaessa tipuin kärjen vauhdista, kertoi Jaakko Hänninen. 

Hänninen jatkaa kilpailemistaan Espanjassa tiistaina alkavalla viiden etapin Vuelta a Burgos-kilpailulla.

Tulokset

41. Donostia San Sebastian Klasikoa (1.UWT) San Sebastian – San Sebastian 223,5 km

1      Neilson Powless (USA) EF Education-Nippo 5:34:31

2      Matej Mohoric (Slovenia) Bahrain Victorious s.a.              

3      Mikkel Honoré (Tanska) Deceuninck-QuickStep s.a.          

4      Lorenzo Rota (Italia) Intermarché-Wanty-Gobert Matériaux +0:30

5      Alessandro Covi (Italia) UAE Team Emirates + 1:04

6      Julian Alaphilippe (Ranska) Deceuninck-QuickStep s.a.      

7      Odd Christian Eiking (Norja) Intermarché-Wanty-Gobert Matériaux s.a.

8      Jonas Vingegaard (Tanska) Jumbo-Visma s.a.

9      Gianni Moscon (Italia) Ineos Grenadiers s.a.   

10    Bauke Mollema (Hollanti) Trek-Segafredo s.a.

49    Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroen Team + 5:00       

Lisätietoja:

Esko Lummelampi p. 0500 240 029

Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt:

Fred Machabert/Communication AG2R Citroen Team

presse@france-cyclisme.fr 

+33618513