Kotijoukkueen juniori Källberg kiri Fellmanin voittoon
28.7.2021
Perinteisestä ajankohdasta kesäkuun alusta heinäkuun lopulle siirtynyt Fellmanin ajot oli jälleen jännittävä kortteliajo. Sitä ei haitannut, että kilpailusta puuttuivat ulkomaalaiset pyöräilijät. Vauhti oli hyvä alusta loppuun ja vauhtia ylläpiti kahdeksan yllätyskiriä. Yllätyskirien palkinnot kiinnostivat ajajia ja kirivoitoista taisteltiin tosissaan. Kilpailu ajettiin perinteisellä konseptilla tunti ja viisi kierrosta. Kierros oli noin 1400 metriä pitkä, jossa oli pitkähköjä suoria, mutta myös kortteliajotaitoa vaativia osuuksia. Heti alusta asti oli monta irtiottoyritystä. Ne eivät johtaneet ratkaisuihin. Kun ensimmäinen tunti oli puolessa välissä, kotijoukkueen TWD-Länkenin Sauli Pietikäinen iski yksin irti. Soolo kesti hetken, kun Pietikäinen sai kaverikseen Larunpyörän Markus Auvisen. Heidän irtiottonsa päättyi kuitenkin kilpailun neutralisointiin, kun ajoaikaa ennen viimeistä viittä kierrosta oli jäljellä 20 minuuttia. Kilpailu jouduttiin pysäyttämän hetkeksi pääjoukon takana sattuneen kolarin vuoksi. Kilpailu käynnistettiin uudelleen ja kun viimeiset viisi kierrosta käynnistyi, kärjessä oli neljän ajajan ryhmä. Se näytti menevän keskinäiseen voittokamppailuun, mutta kun jäljellä oli enää kaksi täyttä kierrosta, mukaan nousi pääjoukosta yksin nuori Axel Källberg (TWD-Länken). Hän sai hieman vedettyä henkeä, kun irtiottoryhmässä oli kotijoukkueen kokenein Sauli Pietikäinen. Pietikäinen piti sen verran vauhtia, että kukaan ei iskenyt irti. Ryhmä tuli loppukiriin kärjessä, vaikka pääjoukko ajoi maalisuoralla karkulaisten kantaan. Axel Källberg oli saanut palautua sen verran, että hän pystyi vahvaan kiriin. Vaikka hyytyminen oli lähellä, Jurvan Voiman Riku Övermark joutui toteamaan maaliviivalla hävinneensä juniori Källbergille muutamalla sentillä. Kolmas oli edellisen vuoden Fellman -voittaja Jaakko Sillankorva (Akilles). Neljänneksi kiri Anders Bäckman (IBD). - Hienoltahan tämä tuntuu. Kortteliajot sopivat mulle hyvin. Loppukiri on yksi vahvuuksistani ja nyt se onnistui hienosti. Myös kova matkavauhti oli mieleeni, sanoi Axel Källberg Etelä-Suomen Sanomille antamassaan haastattelussa. |