TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen loppukaudeksi Ranskaan
19.7.2021
TWD-Länkenin Oskari Kolehmainen siirtyy loppukaudeksi Ranskaan. Osoitteena on Besançonin kaupunki ja seurana tuttu AC Bisontine. TWD-Länkenin ajajista Jaakko Hänninen ajoi Bisontinessa 2017 ja Sauli Pietikäinen 2019 – 2020. Vantaalla asuva, elokuussa 19-vuotta täyttävä ja vielä syksyllä ylioppilastutkintoa suorittava Oskari Kolehmainen edustaa TWD-Länkeniä nyt kolmatta vuotta. Hänen valmentajanaan on Teppo Karhu. Oskari Kolehmainen on ottanut kehityksessään tuntuvan askeleen siirryttyään junioreista U23 -luokkaan. Hän voitti kesäkuun alussa Porvoossa Ole Wackströmin muistoajon ja sijoittui epäonnesta kärsineenä neljänneksi maantiepyöräilyn SM-kilpailuissa U23 -luokassa. U19 -luokassa hän oli kahdesti palkintokorokkeella SM-maantiellä. AC Bisontine ajaa Ranskan amatöörien ensimmäisessä divisioonassa. Joukkue on hyvin kansainvälinen ja sen tavoitteena on kehittää ajajistaan ammattilaispyöräilijöitä. Tällä hetkellä joukkueessa ajaa mm. uusiseelantilainen, Oskari Kolehmaisen ikätoveri Jack Drage. Hän on maansa maantieajon mestari U23-luokassa. Joukkueessa on myös mittavaa kokemusta nuorten tukena. Näistä esimerkkinä ammattilaisena maantiellä ajanut ja radalla useita maailmanmestaruuksia ja MM-mitaleita ajanut 33-vuoitas Morgan Kneisky. Joukkueessa on myös ammattilaisena ajanut luxemburgilainen 25-vuotias Larry Valvasori. Hän sijoittui tänä vuonna maansa mestaruuskilpailussa maantiellä kuudenneksi ja aika-ajossa seitsemänneksi. Joukkueen ranskalaisajajat ovat pääsääntöisesti 18 – 24 -vuotiaita. Ranskan amatöörikilpailut ovat parantuneen koronapandemiatilanteen ansiosta päässeet kunnolla käyntiin. Kevään kilpailuja jouduttiin perumaan ja siirtämään uuteen ajankohtaan. Normaalivuodesta poiketen myös heinäkuussa ajetaan useita amatöörikilpailuja. - Tämä on minun urallani hyvä ja sopiva askel eteenpäin. Haluan kehittyä ja kokemustemme mukaan AC Bisontine on erinomaisen hyvä paikka myös minulle. Odotan mielenkiinnolla tulevaa. Joukkueen kisaohjelma tulee olemaan minun kehitykseni kannalta hyvä. Kiitos kuuluu Jussi Veikkaselle ja Sauli Pietikäiselle, jotka ovat tehneet töitä minun hyväkseni tässä siirrossa. Ranskankielessä on jo alkeet hallussa ja ranskan opiskelu jatkuu. Nyt on vain annettava sellaiset näytöt, että paikka AC Bisontinessa on myös ensi kaudella kertoi Oskari Kolehmainen. Lisätietoja Esko Lummelampi p. 0500 240 029 |