Britti Simon Yates pitkällä soololla voittoon Alpeilla
20.4.2021
Britti Simon Yates (Team BikeExchange) näytti vahvan kevätkuntonsa karkaamalla noin 20 kilometriä ennen maalia muilta ja ajoi soolovoittoon Tour of the Alpsin toisella 121,5 kilometrin etapilla. Etappi oli lyhyt, mutta kaksi kovaa nousua ennen 11 kilometrin loppunousua tekivät tehtävänsä. Hyvät mäkiajajat seuloutuivat kärkisijoille. Etapin 50 ensimmäistä kilometriä olivat lähes tasamaata. Se näkyi vauhdissa. Ennen nousuja keskinopeus oli 47 kilometriä tunnissa. Kärjessä ajoi kuuden ajajan ryhmä. Kun nousut alkoivat, kärkiryhmä pieneni. Ero pääjoukkoon oli ensimmäisen luokitellun nousun päällä, kun maaliin oli 46 kilometriä, kaksi ja puoli minuuttia. Kun toinen nousu alkoi noin 24 kilometriä ennen maalia, pääjoukosta irtosi kovien mäkiajajien ryhmä ja kaikki alkumatkan karkulaiset olivat siinä vaiheessa ajettu kiinni. Kun toista luokiteltua nousua oli ajettu tovi, Simon Yates nosti tehojaan ja karkasi muilta. Hän tuli rohkeasti vuoren alas ja lähti yksin maalinousuun 40 sekunnin erolla. Yatesin takana pienessä ryhmässä oli mukana venäläinen Pavel Sivakov, joka voitti Tour of the Alps -kilpailun kaksi vuotta sitten. Myös nyt Sivakov näytti kykynsä. Hän irtosi yksin Yatesin takaa-ajoon. Se kuitenkaan onnistunut, Yates ylitti maalilinjan 41 sekuntia ennen Sivakovia. Seuraavat olivatkin jo lähes minuutin jäljessä Yatesia. Kokonaiskilpailun kärjessä kahden etapin jälkeen on Simon Yates. Ensimmäisen etapin voittanut Gianni Moscon putosi sijalle 22 (+ 3:11). Jaakko Hänninen tuli maaliin sijalla 44. Hän nousi viimeisen mäen 20 ajajan ryhmässä, joka jäi voittajalle kuusi minuuttia. Hänninen on nyt kokonaiskilpailussa sijalla 51 (+6:11). Kilpailussa on mukana vielä kahden etapin jälkeen 141 pyöräilijää.
Kilpailun kolmas etappi Imst – Naturns on 162 kilometriä. Kovimmat nousut ovat etapin ensimmäisellä 100 kilometrillä. Viimeisellä 50 kilometrillä on vain yksi kolmoskategorian nousu. Tulokset Tour of the Alps (2. Pro) Italia 2/5 etappi Innsbruck - Feichten im Kaunertal 121,5 km 1 Simon Yates (Iso-Britannia) Team BikeExchange 3:17:42 2 Pavel Sivakov (Venäjä) Ineos Grenadiers + 0:41 3 Daniel Martin (Irlanti) Israel Start-up Nation + 0:58 4 Aleksandr Vlasov (Venäjä) Astana-Premier Tech s.a. 5 Jefferson Alexander Cepeda (Ecuador) Androni Giocattoli-Sidermec s.a. 6 Jai Hindley (Australia) Team DSM + 1:17 7 Hugh Carthy (Iso-Britannia) EF Education-Nippo s.a. 8 Nicholas Schultz (Australia) Team BikeExchange + 1:42 9 Romain Bardet (Ranska) Team DSM s.a. 10 Ruben Guerreiro (Por) EF Education-Nippo 44 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 6:01 Tilanne 2/5 etapin jälkeen 1 Simon Yates (Iso-Britannia) Team BikeExchange 6:46:56 2 Pavel Sivakov (Venäjä) Ineos Grenadiers + 0:45 3 Daniel Martin (Irlanti) Israel Start-up Nation + 1:04 4 Aleksandr Vlasov (Rus) Astana-Premier Tech + 1:08 5 Jefferson Alexander Cepeda (Ecuador) Androni Giocattoli-Sidermec s.a. 6 Jai Hindley (Australia) Team DSM + 1:27 7 Hugh Carthy (Iso-Britannia) EF Education-Nippo s.a. 8 Nicholas Schultz (Australia) Team BikeExchange + 1:52 9 Ruben Guerreiro (Portugali) EF Education-Nippo s.a. 10 Pello Bilbao Lopez De Armentia (Espanja) Bahrain Victorious s.a. 51 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 6:11 Tour of the Alps (2. Pro) Italia ma 19.4.2021 Etappi 1 Brixen – Innsbruck 142,8 km ti 20.4.2021 Etappi 2 Innsbruck - Feichten im Kaunertal 121,5 km ke 21.04.2021 Etappi 3 Imst – Naturns 162 km to 22.04.2021 Etappi 4 Naturns - Pieve di Bono 168,6 km pe 23.04.2021 Etappi 5 Idroland - Riva del Garda 120.9 km ______ Lisätietoja: Esko Lummelampi 0500 240 029 Jaakko Hännisen haastattelu- ja kuvapyynnöt: Fred Machabert/Communication AG2R Citroen Team +33618513 |