UAE Tourin mäet ajettu – Pogacar vahvasti voitossa kiinni
25.2.2021
Slovenialainen 22-vuotias Tadej Pogacar, joka ajaa kilpailun isäntämaan UAE Team Emirates -joukkueessa, on nyt vahvasti kiinni UAE Tourin voitossa. Enää on ajamatta kaksi tasamaaetappia ja vain epäonni voi viedä häneltä kauden ensimmäisen World Tour -kilpailun voiton. Viime vuoden Tour de Francen voittaja oli vuosi sitten UAE Tourissa toinen Kilpailun viides, 170 kilometrin etappi päättyi 21 kilometrin nousuun. Hivuttava nousu pilkkoi ajajajoukon osiin, mutta Tadej Pogacarin joukkue piti tilanteen käsissään. Kokonaiskilpailun toisena olleella britti Adam Yatesilla oli viimeinen oljenkorsi yrittää kääntää kilpailu edukseen. Hänen Ineos Grenadiers -joukkue teki paljon töitä kapteeninsa eteen, mutta se ei riittänyt. Etappivoiton otti tanskalainen 24-vuotias Jonas Vingegaard (Jumbo-Visma). Hän iski noin 30 ajajan ryhmästä viimeisellä kilometrillä ja saavutti yksinäisen karkulaisen Alexey Lutsenkon (Astana - Premier Tech) vain noin 200 metriä ennen maalia ja ajoi voittoon. Lutsenko ajoi lähes koko pitkän nousun yksin sen jälkeen, kun hänen seuranaan irtiotossa olleet kahdeksan muuta ajajaa väsyivät. Yhdeksän ajajan irtiotto sai eroa pääjoukkoon parhaimmallaan kolme ja puoli minuuttia. Pääjoukossa kokonaiskilpailun kärkijoukkueet pitivät tilanteen kontrollissa. Kun loppunousu alkoi, ero oli kaksi minuuttia. Jaakko Hänninen oli loppunousun puolessa välissä Lutsenkoa takaa-ajavassa ryhmässä. Sitten mäki puudutti menoa sen verran, että hän tuli maaliin sijalla 53 neljä ja puoli minuuttia voittajan perässä. Hänninen on nyt kokonaiskilpailun 50:s. Nuorten kilpailun sijoitus on 18. Hännisen joukkueella oli hyvin myönteinen päivä. Sillä oli päivän irtiotossa mukana kaksi ajajaa. Ja sen Geoffrey Bouchard sijoittui etapilla kymmenenneksi. - Vaikka oma sijoitus jäi aika vaatimattomaksi, niin minä kuin koko joukkueemme olemme tyytyväisiä päivään. Olimme aktiivisia irtiotossa ja minä autoin Bouchardia mäen puoleen väliin asti. Sitten oli pakko katsoa miten minulla nousu menee. Selkä ilmoitti krampeillaan vielä kilometrien puutteesta uuden pyörän päällä. Löysäsin hieman ja ajoin maaliin pienessä ryhmässä, kertoi Jaakko Hänninen etapin jälkeen. Kilpailun toiseksi viimeinen etappi perjantaina on pituudeltaan 165 kilometriä. Etappivoitosta kamppailevat kiriajajat. Kokonaiskilpailuun etapilla tuskin on vaikutusta, koska sääennusteissakaan ei ole kovin kovaa tuulta. Tulokset UAE Tour (2.UWT) Etappi 5/7 Fujairah Marine Club – Jebel Jais 170 km 1 Jonas Vingegaard (Tanska) Jumbo-Visma 4:19:08 2 Tadej Pogacar (Slovenia) UAE Team Emirates + 0:03 3 Adam Yates (Iso-Britannia) Ineos Grenadiers s.a. 4 Sergio Higuita (Kolumbia) EF Education-Nippo + 0:05 5 João Almeida (Portugali) Deceuninck-QuickStep + 0:06 6 Nicholas Schultz (Australia) Team BikeExchange s.a. 7 Sepp Kuss (USA) Jumbo-Visma + 0:08 8 Wout Poels (Hollanti) Bahrain Victorious s.a. 9 Ben Hermans (Belgia) Israel Start-Up Nation s.a. 10 Geoffrey Bouchard (Ranska) AG2R Citroën s.a. 53 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 4:30 Tilanne 5/7 etapin jälkeen 1 Tadej Pogacar (Slovenia) UAE Team Emirates 17:09:26 2 Adam Yates (Iso-Britannia) Ineos Grenadiers + 0:45 3 João Almeida (Portugali) Deceuninck-QuickStep + 1:12 4 Chris Harper (Australia) Jumbo-Visma + 1:54 5 Neilson Powless (USA) EF Education-Nippo + 1:56 6 Mattias Jensen (Tanska) Trek-Segafredo + 2:47 7 Damiano Caruso (Italia) Bahrain Victorious + 2:49 8 Mattia Cattaneo (Italia) Deceuninck-QuickStep + 4:03 9 Ruben Fernandez (Espanja) Cofidis + 4:23 10 Fausto Masnada (Italia) Deceuninck-QuickStep + 6:40 50 Jaakko Hänninen (Suomi) AG2R Citroën Team + 20:19 UAE Tour 2. UWT, Arabiemiirikunnat su 21.02. Etappi 1 Al Dhafra Castle – Al Mirfa 176 km ma 22.02. Etappi 2 Al Hudayriat Island – Al Hudayriat Island 13 km (ITT) ti 23.02. Etappi 3 Al Ain Strata Manufacturing – Jebel Hafeet 166 km ke 24.02. Etappi 4 Al Marjan Island – Al Marjan Island 204 km to 25.02. Etappi 5 Fujairah Marine Club – Jebel Jais 170 km pe 26.02. Etappi 6 Deira Island – Palm Jumeirah 165 km la 27.02. Etappi 7 Yas Mall – Abu Dhabi Breakwater 147 km Lisätietoja Esko Lummelampi 0500 240 029 Haastattelu- ja kuvapyynnöt: Fred Machabert/Communication AG2R Citroen Team +33618513 |