O’Connor voitti mäkietapin Girossa – Almeidalla ei ongelmia pitää johto

21.10.2020

Italian ympäriajon kolmas ja viimeinen viikko on kova koettelemus, sillä viimeisen viikon vuoristoetapit ovat rajuja. Niin myös kilpailun 17. etappi, joka päättyi 203 kilometrin ja noin 5000 nousumetrin jälkeen hiihtokeskus Madonna di Campiglioon. Ajajille se oli noin kuuden tunnin urakka edellispäivän tapaan.

Etappi alkoi kovalla vauhdilla, kun irtiottoryhmään pyrkijät iskivät yrityksiinsä. Irtiottoryhmä muodostui vasta noin 50 kilometrin ajon jälkeen ensimmäisessä pitkässä nousussa. Kärkeen pääsi jälleen iso 19 ajajan ryhmä. Mukana oli itävaltalainen Bahrain-McLarenin Herman Pernsteiner, joka oli kokonaiskilpailussa 15. sijalla vajaa 10 minuuttia johtavaa João Almeidaa perässä. Tämän vuoksi yhteiskilpailun kärkimiesten joukkueet joutuivat olemaan varuillaan, että ero karkulaisiin ei muodostu uhkaavan suureksi.

Kärkiryhmä teki töitä mäkisessä maastossa hyvin ja ero pääjoukkoon kasvoi parhaimmillaan noin kahdeksaan minuuttiin. Mutta kontrolli toimi. Pääjoukolla, lähinnä Almeidan joukkueella Deceuninck-Quickstepilla, oli jaloissa vauhtireserviä. Uhka ei muodostunut kärkiryhmästä. Sen annettiin mennä etappivoittoon, mutta sellaisella aikamarginaalilla, että yhteiskilpailun kärki ei mennyt tällä etapilla sekaisin.

Irtiottoryhmäläiset tiesivät tilaisuutensa ja he käyttivät sen. Ryhmä pienentyi loppunousussa. Siitä oli noin puolet jäljellä, kun maaliin oli yhdeksän kilometriä. Ei mennyt kuin hetki, kun kärkeen iski yksin edellisen, tiistaisen etapin toiseksi ajanut australialainen Ben O’Connor (NTT). Siihen ei kukaan pystynyt vastaamaan. Herman Pernsteiner yritti, mutta australialainen karkasi voittoon. Eroa toiseksi jääneeseen Pernsteineriin tuli puoli minuuttia. 

Yhteiskilpailun kärkimiehet kävivät omaa kilpailuaan reilun viiden minuutin päässä. Yhteiskilpailun kakkosena oleva Wilco Kelderman apumiehineen yritti yllättää viimeisillä kilometreillä pinkkipaitaisen João Almeidan, mutta yritys osoittautui turhaksi. Almeida seurasi helposti. Ja tämän jälkeen ryhmä tuli maaliin suhteellisen sopuisasti. Almeida puolusti jälkeen johtoaan hyvin.

Jaakko Hänninen selvitti myös tämän raskaan etapin varsin kohtuullisesti. Hän tuli maaliin sijalla 73 (+ 21:38) tehtyään töitä joukkueensa kapteenien hyväksi. 

- Samaa hommaa kuin edellisilläkin etapeilla. Oli jälleen vähän huonoa tuuria porukkaan iskiessä ja kun irtiotto lähti nousussa, ei ollut jalkaa vastata iskuun. Onneksi meidän Geoffrey (Bouchard) pääsi mukaan isoon irtiottoon. Tämän jälkeen pienentyneessä pääjoukossa joukkuekavereiden auttamista. Viimeisen nousun juurella kävin hakemassa viimeiset pullot ja patukat kavereille ja sen jälkeen omaa tempoa maaliin. Eilen noin kuusi tuntia, niin kuin tänäänkin ja huomenna on tiedossa yli kuuden tunnin päivä. Onhan tämä melkoista rokkenrollia,  kertoi Jaakko Hänninen. 

Seuraavaksi ajetaan 207 kilometrin etappi Pinzolosta Laghi di Cancanoon. Etapilla noustaan hurjat nousut, hurjimpana legendaarinen Stelvion nousu. Sen huippu on 2758 metrissä. Sen päältä on maaliin 37 kilometriä. Ensi kova lasku ja heti perään yli 10 kilometrin ykköskategorian loppunousu maaliin. 

Tulokset

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

Etappi 17/21 Bassano del Grappa - Madonna di Campiglio (203 km)

1  Ben O'Connor (Aus) NTT Pro Cycling 5:50:59

2  Hermann Pernsteiner (Aut) Bahrain McLaren + 0:31

3  Thomas De Gendt (Bel) Lotto Soudal + 1:10

4  Ilnur Zakarin (Rus) CCC Team + 1:13

5  Kilian Frankiny (Swi) Groupama-FDJ + 1:55  

6  Harm Vanhoucke (Bel) Lotto Soudal + 2:49

7  Davide Villella (Ita) Movistar Team + 3:29

8  Oscar Rodriguez Garaicoechea (Spa) Astana Pro Team s.a.    

9  Amanuel Gebreigzabhier (Eri) NTT Pro Cycling + 3:30

10  Jesper Hansen (Den) Cofidis + 4:32

15  João Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep + 5:11

73  Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 21:38

Tilanne 17/21 etapin jälkeen

1  João Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep 71:41:18

2  Wilco Kelderman (Ned) Team Sunweb + 0:17

3  Jai Hindley (Aus) Team Sunweb + 2:58

4  Tao Geoghegan Hart (GBr) Ineos Grenadiers + 2:59

5  Pello Bilbao (Spa) Bahrain McLaren  + 3:12

6  Rafal Majka (Pol) Bora-Hansgrohe + 3:20

7  Vincenzo Nibali (Ita) Trek-Segafredo + 3:31

8  Domenico Pozzovivo (Ita) NTT Pro Cycling + 3:52

9  Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe + 4:11

10  Fausto Masnada (Ita) CCC Team + 4:26

68 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 2:19:18

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

la 03.10. 1.etappi Monreale › Palermo (15.1 km) (ITT)

su 04.10. 2. etappi Alcamo › Agrigento (149 km)

ma 05.10. 3. etappi Enna › Etna (150 km)

ti 06.10. 4. etappi Catania › Villafranca Tirrena (140 km)

ke 07.10. 5. etappi Mileto › Camigliatello Silano (225 km)

to 08.10. 6. etappi Castrovillari › Matera (188 km)

pe 09.10. 7. etappi Matera › Brindisi (143 km)

la 10.10. 8.etappi Giovinazzo › Vieste (200 km)

su 11.10. 9. etappi San Salvo › Roccaraso (208 km)

ma 12.10. lepopäivä 

ti 13.10. 10. etappi Lanciano › Tortoreto (177 km)

ke 14.10. 11. etappi Porto Sant'Elpidio › Rimini (182 km)

to 15.10. 12. etappi Cesenatico › Cesenatico (204 km)

pe 16.10. 13. etappi Cervia › Monselice (192 km)

la 17.10. 14. etappi Conegliano › Valdobbiadene (34.1 km) (ITT)

su 18.10. 15. etappi Base Aerea Rivolto › Piancavallo (185 km)

ma 19.10. lepopäivä 

ti 20.10. 16. etappi Udine › San Daniele del Friuli (229 km)

ke 21.10. 17. etappi Bassano del Grappa › Madonna di Campiglio (203 km)

to 22.10. 18. etappi Pinzolo › Laghi di Cancano (207 km)

pe 23.10. 19. etappi Morbegno › Asti (253 km)

la 24.10. 20. etappi Alba › Sestriere (198 km)

su 25.10. 21. etappi Cernusco sul Naviglio › Milan (15.7 km) (ITT)