Ecuadorilainen nuori irtiottaja Giron etappivoittoon
15.10.2020
Italian ympäriajossa oli vuorossa 204 kilometrin etappi, joka starttasi ja myös palasi Cesenaticon rantakaupunkiin. Kaupunki tunnettaan mm. Marco Pantanin kotikaupunkina. Etappia luonnehdittiin sanalla ”keskivaikea.” Se sisälsi kahdeksan nousua, joista viisi oli luokiteltua. Etappi osoittautui hyvin raskaaksi ja sade, tuuli ja kylmyys teki siitä hyvin kuluttavan. Päivän irtiotto oli 14 ajajan suuruinen. Sen annettiin mennä kauaksi, koska irtiottajissa ei ollut yhtään kokonaiskilpailun kärkiajajien sijoituksia uhkaavia. Irtiottoryhmä käytti tilaisuutta hyväkseen. Se ajoi eron pääjoukkoon suurimmillaan yli 13 minuuttiin. Kun matkaa oli jäljellä 123 kilometriä, pääjoukon kärkeen tuli NTT Pro Cyclingin ryhmä. Joukkueen kapteeni Domenico Pozzovivo oli etapille lähdettäessä kokonaiskilpailun neljäntenä vajaan minuutin johtavaa João Almeidaa jäljessä. NTT:n ajatuksena oli laittaa muut kärkiajajat ahtaalle. NTT sai kavennettua eron kärkiryhmään noin kuuteen ja puoleen minuuttiin ja pienennettyä pääjoukkoa. Kaikki kärkimiehet pysyivät kuitenkin vaivatta mukana myös viimeisen nousun noin 30 kilometriä ennen maalia, vaikka Pozzovivo yritti siinä ratkaisuaan. Kärjessä sen sijaan tapahtui paljon. Irtiottoryhmä pieneni pienenemistään, kunnes kärjessä ajoi kaksi ajajaa, ecuadorilainen Jhonatan Narvaez (Ineos) ja ukrainalainen Mark Padun (Bahrain McLaren). Kun maaliin oli matkaa 30 kilometriä, näytti todennäköiseltä, että kaksikko ratkaisee etappivoiton keskenään. Mutta sitten 24 kilometriä ennen maalia Padun oli epäonnekas. Hän sai rengasrikon ja joutui vaihtamaan pyöräänsä. Operaatiossa tuhlaantui aikaa niin paljon, että Narvaez sai yli puolen minuutin etumatkan. Ukrainalainen ajoi raivokkaasti eroa pienemmäksi, sai sen 10 kilometriä ennen maalia pienennettyä 10 sekunniksi. Mutta kärkimies ei antanut periksi ja Padunin henkinen selkäranka katkesi. Hänen oli tyydyttävä kakkossijaan. Joka tapauksessa erinomainen etappi kahdelta nuorelta ajajalta. Narvaez on 23-vuotias ja Padun 24-vuotias. Kokonaiskilpailun kärkimiesten ryhmä, joka oli lopussa vain noin 20 ajajan suuruinen, jäi etapin nopeimmalle noin kahdeksan ja puoli minuuttia. Siinä joukossa olivat kaikki kärkimiehet, joten kokonaistilanne pysyi muuttumattomana. Jaakko Hänninen ajoi kovalta etapilta maaliin sijalla 69. Hänen ryhmänsä tuli maaliin liikoja yrittämättä 25 minuuttia myöhemmin kuin voittaja. Kokonaiskilpailussa hän on sijalla 52. Hänninen oli jälleen yksi niistä joukkueensa ajajista, joka oli pyrkimässä irtiottoon. Hänninen ei päässyt, mutta 14 ajajan irtiottoon pystyi iskemään AG2R:n François Bidard, joka sijoittui 14:nneksi. - Sama teema kuin aikaisemmillakin etapeilla. Ensi kovaa yritystä irtiottoon ja sen jälkeen kapteeneiden auttamista. Tänään oli raskas etappi. Erityisen raskaaksi sen teki kylmä ja sateinen sää, kertoi Jaakko Hänninen. Kirimiehet ajoivat tänään liikoja yrittämättä. He tulivat maaliin viimeisessä ryhmässä, joka jäi voittajalle yli 34 minuuttia. Heidän ajatuksissaan oli jo seuraava etappi Cerviasta Monseliceen. 192 kilometrin etappi on heitä varten. Tasainen etappi, viimeisellä 40 kilometrillä on kyllä kaksi neloskategorian nousua, mutta vahvajalkaisimmat tulevat ne yli. Viimeisen nousun päältä on maaliin 16 kilometriä. Tulokset 103rd Giro d'Italia (2.UWT) Etappi 12/21 Cesenatico - Cesenatico (204 km) 1 Jhonatan Manuel Narvaez Prado (Ecu) Ineos Grenadiers 5:31:24 2 Mark Padun (Ukr) Bahrain McLaren + 1:08 3 Simon Clarke (Aus) EF Pro Cycling + 6:50 4 Joseph Rosskopf (USA) CCC Team + 7:30 5 Simon Pellaud (Swi) Androni Giocattoli-Sidermec + 7:43 6 Brandon McNulty (USA) UAE Team Emirates + 8:25 7 Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe s.a. 8 Ruben Guerreiro (Por) EF Pro Cycling s.a. 9 Joao Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep s.a. 10 Tao Geoghegan Hart (GBr) Ineos Grenadiers s.a. 69 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale Tilanne 12/21 etapin jälkeen 1 Joao Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep 49:21:46 2 Wilco Kelderman (Ned) Team Sunweb + 0:34 3 Pello Bilbao (Spa) Bahrain McLaren + 0:43 4 Domenico Pozzovivo (Ita) NTT Pro Cycling + 0:57 5 Vincenzo Nibali (Ita) Trek-Segafredo + 1:01 6 Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe + 1:15 7 Jai Hindley (Aus) Team Sunweb + 1:19 8 Rafal Majka (Pol) Bora-Hansgrohe + 1:21 9 Fausto Masnada (Ita) CCC Team + 1:36 10 Jakob Fuglsang (Den) Astana Pro Team + 2:20 52 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 1:06:33
103rd Giro d'Italia (2.UWT) la 03.10. 1.etappi Monreale › Palermo (15.1 km) (ITT) su 04.10. 2. etappi Alcamo › Agrigento (149 km) ma 05.10. 3. etappi Enna › Etna (150 km) ti 06.10. 4. etappi Catania › Villafranca Tirrena (140 km) ke 07.10. 5. etappi Mileto › Camigliatello Silano (225 km) to 08.10. 6. etappi Castrovillari › Matera (188 km) pe 09.10. 7. etappi Matera › Brindisi (143 km) la 10.10. 8.etappi Giovinazzo › Vieste (200 km) su 11.10. 9. etappi San Salvo › Roccaraso (208 km) ma 12.10. lepopäivä ti 13.10. 10. etappi Lanciano › Tortoreto (177 km) ke 14.10. 11. etappi Porto Sant'Elpidio › Rimini (182 km) to 15.10. 12. etappi Cesenatico › Cesenatico (204 km) pe 16.10. 13. etappi Cervia › Monselice (192 km) la 17.10. 14. etappi Conegliano › Valdobbiadene (34.1 km) (ITT) su 18.10. 15. etappi Base Aerea Rivolto › Piancavallo (185 km) ma 19.10. lepopäivä ti 20.10. 16. etappi Udine › San Daniele del Friuli (229 km) ke 21.10. 17. etappi Bassano del Grappa › Madonna di Campiglio (203 km) to 22.10. 18. etappi Pinzolo › Laghi di Cancano (207 km) pe 23.10. 19. etappi Morbegno › Asti (253 km) la 24.10. 20. etappi Alba › Sestriere (198 km) su 25.10. 21. etappi Cernusco sul Naviglio › Milan (15.7 km) (ITT) |