Veikkasen joukkueen kiritykille jo neljäs etappivoitto Italiassa

14.10.2020

Italian ympäriajo jatkui kirimiesten 182 kilometrin Riminiin päättyneellä etapilla. Ja se jatkui jälleen Jussi Veikkasen johtaman Groupama – FDJ:n kirimiehen Arnaud Demaren voittoon. Demare on nyt voittanut Giron neljä etappia. 

Kuten käsikirjoitukseen kuuluu, päivä alkoi välittömästi kilpailunjohtajan lipunheilautuksen jälkeen irtiotolla. Kärkeen iski viisi ajajaa. Ryhmä sai parhaimmillaan neljän minuutin eron pääjoukkoon. Mutta pääjoukon kärjessä Demaren apumiehet säätelivät vauhtia niin, että ero oli pitkään noin kolmessa minuutissa. Kärkiryhmä alkoi hajota niin, että lopuksi kärkeen jäi belgialainen Sander Armee (Lotto Soudal). Hän sinnitteli pitkään, mutta takaa tullut pääjoukko saavutti hänet kuusi kilometriä ennen maalia. Sen jälkeen kilpailu oli pelkkää kirimiesten kamppailua Riminin mutkikkaalla viidellä viimeisellä kilometrillä. Demaren vetomiehet onnistuivat erinomaisesti tuomaan hänet erinomaisesti loppuratkaisuun. Eilisen etapin voittaja ja pistekilpailun kakkosmies Peter Sagan yritti haastaa, mutta joutui taipumaan ranskalaiselle.

Jaakko Hänninen ajoi maaliin ilman mitään riskinottoa minuutin Demaren jälkeen. Hän oli 81:s. Hänninen on kokonaiskilpailussa nyt sijalla 49 (+49:53). Nuorten kilpailussa hän on sijalla 19. 

- Tänään olin tasamaalla taas muiden apuna. Samalla tämä oli jalkojen availua eilisen kovan päivän jälkeen. Groupama – FDJ piti hyvin irtioton kontrollissa, totesi Jaakko Hänninen etapin jälkeen. 

Päivän etappi ei vaikuttanut kokonaiskilpailun kärkeen. Sijat ja aikaerot pysyivät ennallaan. Portugalilainen João Almeida (Deceuninck-Quickstep) johtaa, hollantilainen Wilco Kelderman (Sunweb) on toisena. Aikaero on 34 sekuntia. 

Keskiviikon 204 kilometrin etappi Cesenatico – Cesenatico tulee olemaan jälleen etappi, jossa kokonaiskilpailun kärkimiehet ottavat toisistaan mittaa toden teolla. 

Tulokset

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

Etappi 11/21 Porto Sant'Elpidio - Rimini (182 km)

1  Arnaud Demare (Fra) Groupama-FDJ 4:03:52

2  Peter Sagan (Svk) Bora-Hansgrohe s.a.

3  Alvaro Jose Hodeg Chagui (Col) Deceuninck-Quickstep s.a.    

4  Simone Consonni (Ita) Cofidis s.a.   

5  Rick Zabel (Ger) Israel Start-Up Nation s.a.       

6  Nico Denz (Ger) Team Sunweb s.a.

7  Fernando Gaviria Rendon (Col) UAE Team Emirates s.a.        

8  Stefano Oldani (Ita) Lotto Soudal s.a.               

9  Jacopo Mosca (Ita) Trek-Segafredo  s.a.

10  Elia Viviani (Ita) Cofidis s.a.

81  Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Monidale + 1:00                

Tilanne 11/21 etapin jälkeen

1  João Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep 43:41:57

2  Wilco Kelderman (Ned) Team Sunweb + 0:34

3  Pello Bilbao (Spa) Bahrain McLaren  + 0:43

4  Domenico Pozzovivo (Ita) NTT Pro Cycling + 0:57

5  Vincenzo Nibali (Ita) Trek-Segafredo + 1:01

6  Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe + 1:15

7  Jai Hindley (Aus) Team Sunweb + 1:19

8  Rafal Majka (Pol) Bora-Hansgrohe + 1:21

9  Fausto Masnada (Ita) CCC Team + 1:36

10  Hermann Pernsteiner (Aut) Bahrain McLaren + 1:52

49  Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 49:53

 

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

la 03.10. 1.etappi Monreale › Palermo (15.1 km) (ITT)

su 04.10. 2. etappi Alcamo › Agrigento (149 km)

ma 05.10. 3. etappi Enna › Etna (150 km)

ti 06.10. 4. etappi Catania › Villafranca Tirrena (140 km)

ke 07.10. 5. etappi Mileto › Camigliatello Silano (225 km)

to 08.10. 6. etappi Castrovillari › Matera (188 km)

pe 09.10. 7. etappi Matera › Brindisi (143 km)

la 10.10. 8.etappi Giovinazzo › Vieste (200 km)

su 11.10. 9. etappi San Salvo › Roccaraso (208 km)

ma 12.10. lepopäivä 

ti 13.10. 10. etappi Lanciano › Tortoreto (177 km)

ke 14.10. 11. etappi Porto Sant'Elpidio › Rimini (182 km)

to 15.10. 12. etappi Cesenatico › Cesenatico (204 km)

pe 16.10. 13. etappi Cervia › Monselice (192 km)

la 17.10. 14. etappi Conegliano › Valdobbiadene (34.1 km) (ITT)

su 18.10. 15. etappi Base Aerea Rivolto › Piancavallo (185 km)

ma 19.10. lepopäivä 

ti 20.10. 16. etappi Udine › San Daniele del Friuli (229 km)

ke 21.10. 17. etappi Bassano del Grappa › Madonna di Campiglio (203 km)

to 22.10. 18. etappi Pinzolo › Laghi di Cancano (207 km)

pe 23.10. 19. etappi Morbegno › Asti (253 km)

la 24.10. 20. etappi Alba › Sestriere (198 km)

su 25.10. 21. etappi Cernusco sul Naviglio › Milan (15.7 km) (ITT)