Korona kurittaa Giroa – Peter Sagan päivän ehdoton sankari

13.10.2020

Koronavirus kiusaa myös käynnissä olevaa Italian ympäriajoa. Kun kilpailussa oli maanantaina lepopäivä yhdeksän ajetun etapin jälkeen, järjestäjä suoritutti yhteensä 571 koronatestiä joukkueiden jäsenille ja kilpailun organisaatiolle.

Testeissä todettiin kaksi ajajaa positiiviseksi ja myös joukkueiden henkilökunnista löytyi positiivisia. Yksi näistä oli Jaakko Hännisen AG2R La Mondiale -joukkueesta. Testien jälkeen kaksi joukkuetta, Mitchelton Scott ja Jumbo Visma päättivät vetäytyä kilpailusta. Jumbo Visman joukkueesta testattiin positiiviseksi Steven Kruijswijk, joka oli kokonaiskilpailussa 11.sijalla. Toinen positiivisen koronanäytteen antanut oli pistekilpailussa kolmantena ollut Team Sunwebin Michael Matthews. Mitchelton Scott -joukkueen henkilökunnasta löytyi neljä positiivista näytettä. 

Päivän 177 kilometrin profiililtaan vaihtelevalle etapille Lancianosta Tortoretoon starttasi 146 ajajaa. Etappi kuvailtiin etukäteen sanoin: ”mitä vaan voi tapahtua”. Ja tapahtuikin. Heti kun oli päästy reitin alkuosan laskuosuudesta, niin alkoi kova tykitys irtiottoryhmän muodostamiseksi. Kun etapista oli ajettu reilu 30 kilometriä, kärkeen muodostui 11 ajajan ryhmä. Sinne pyrki pian myös Jaakko Hänninen kolmen ajajan kanssa. Hännisen ryhmä pääsi lähelle, mutta se ei saavuttanut kärkeä. 

Kun kärkiryhmässä ajoi kirimiesten pistekilpailun toiselle sijalla ollut slovakialainen Peter Sagan (Bora-Hansgrohe), niin takana pistekilpailun ykkösmies Groupama-FDJ:n Arnaud Demare laittoi oman joukkueensa takaa-ajoon. Pääjoukko pääsi 19 sekunnin päähän, mutta sitkeästi ajanut kärkiryhmä piti pintansa. Se ei antautunut, mutta Groupama-FDJ totesi tehtävän mahdottomaksi ja lopetti vetonsa. Sen jälkeen ero repesikin lähelle viittä minuuttia. 

Kun maaliin oli vajaa 50 kilometriä, kokonaiskilpailun kärkijoukkueet ja etappivoittoa hakenut UAE Team Emirates aloitti takaa-ajon. Ero alkoi kaventua ja kärkiryhmä pienentyä. Kärkiryhmässä useampi ajaja yritti omaa irtiottoaan. Kun maaliin oli 20 kilometriä, Peter Sagan otti ohjat käsiinsä. Hän oli irti Englannin maantiepyöräilyn mestarin Ben Swiftin kanssa kaksin karkaamassa, mutta britti kypsyi Saganin kyydissä. Tässä vaiheessa oli maaliin 12 kilometriä. Sagan, jonka nykykuntoa ei ole pidetty kovin vahvana, näytti voimansa. Hän tuli soolovoittoon erinomaisen ajonsa jälkeen. Peter Sagan ei menettänyt uskoaan missään vaiheessa. 

Päivä oli raskas ja joillekin epäonninen. Etapille kokonaiskilpailun kuudennelta sijalta lähtenyt tanskalainen Jakob Fuglsang (Astana) kärsi rengasrikon loppuratkaisujen aikana ja putosi nyt kärkikymmenikön ulkopuolelle. 

Jaakko Hänninen tuli maaliin väsyneillä jaloilla noin 100 ajajan ryhmässä, joka jäi kärjelle lähes 16 minuuttia. Hänninen oli 86:s. Kokonaiskilpailussa hän on sijalla 51. 

- Tänään oli sama teema kuin aikaisemmin. Irtiottoon oli kovaa yritystä ja sen jälkeen joukkueen auttamista. Olin hyvässä ryhmässä nousemassa kärkeen mm. Pellaudin ja De Gendtin kanssa ja olimme hyvin lähellä kärkiryhmää. Groupama – FDJ ajoi kuitenkin täyttä kaasua takana ja otti meidät kiinni. Tämän jälkeen hain autosta taas hyvin hapotetuilla jaloilla pulloja, vaatteita ja ruokaa muille, kertoi Jaakko Hänninen. 

Seuraavaksi ajetaan Riminille päättyvä 182 kilometrin etappi. Etappi on profiililtaan helpompi kuin tämänpäiväinen, mutta siinäkin muutama lyhyt ja terävä nousu etapin loppupuolella.

Tulokset

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

Etappi 10/21 Lanciano - Tortoreto (177 km)

1  Peter Sagan (Svk) Bora-Hansgrohe 4:01:56

2  Brandon McNulty (USA) UAE Team Emirates + 0:19

3  Joao Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep + 0:23

4  Ben Swift (GBr) Ineos Grenadier s.a.                

5  Jai Hindley (Aus) Team Sunweb s.a.

6  Rafal Majka (Pol) Bora-Hansgrohe s.a.

7  Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe s.a.         

8  Wilco Kelderman (Ned) Team Sunweb s.a.         

9  Domenico Pozzovivo (Ita) NTT Pro Cycling s.a.   

10  Pello Bilbao (Spa) Bahrain McLaren s.a.

86 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 15:51              

Tilanne 10/21 etapin jälkeen

1  Joao Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep 39:38:05

2  Wilco Kelderman (Ned) Team Sunweb + 0:34

3  Pello Bilbao (Spa) Bahrain McLaren  + 0:43

4  Domenico Pozzovivo (Ita) NTT Pro Cycling + 0:57

5  Vincenzo Nibali (Ita) Trek-Segafredo + 1:01

6  Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe + 1:15

7  Jai Hindley (Aus) Team Sunweb + 1:19

8  Rafal Majka (Pol) Bora-Hansgrohe + 1:21

9  Fausto Masnada (Ita) CCC Team + 1:36

10  Hermann Pernsteiner (Aut) Bahrain McLaren + 1:52

51  Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale 48:53

 

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

la 03.10. 1.etappi Monreale › Palermo (15.1 km) (ITT)

su 04.10. 2. etappi Alcamo › Agrigento (149 km)

ma 05.10. 3. etappi Enna › Etna (150 km)

ti 06.10. 4. etappi Catania › Villafranca Tirrena (140 km)

ke 07.10. 5. etappi Mileto › Camigliatello Silano (225 km)

to 08.10. 6. etappi Castrovillari › Matera (188 km)

pe 09.10. 7. etappi Matera › Brindisi (143 km)

la 10.10. 8.etappi Giovinazzo › Vieste (200 km)

su 11.10. 9. etappi San Salvo › Roccaraso (208 km)

ma 12.10. lepopäivä 

ti 13.10. 10. etappi Lanciano › Tortoreto (177 km)

ke 14.10. 11. etappi Porto Sant'Elpidio › Rimini (182 km)

to 15.10. 12. etappi Cesenatico › Cesenatico (204 km)

pe 16.10. 13. etappi Cervia › Monselice (192 km)

la 17.10. 14. etappi Conegliano › Valdobbiadene (34.1 km) (ITT)

su 18.10. 15. etappi Base Aerea Rivolto › Piancavallo (185 km)

ma 19.10. lepopäivä 

ti 20.10. 16. etappi Udine › San Daniele del Friuli (229 km)

ke 21.10. 17. etappi Bassano del Grappa › Madonna di Campiglio (203 km)

to 22.10. 18. etappi Pinzolo › Laghi di Cancano (207 km)

pe 23.10. 19. etappi Morbegno › Asti (253 km)

la 24.10. 20. etappi Alba › Sestriere (198 km)

su 25.10. 21. etappi Cernusco sul Naviglio › Milan (15.7 km) (ITT)