Irtiottoryhmän Alex Dowsett karkasi etappivoittoon Italiassa – Hännisellä vaiherikas päivä
10.10.2020
Italian ympäriajon 200 kilometrin kahdeksas etappi Giovinazzosta Viesteen muodostui kokonaiskilpailun kärkiajajille ja -joukkueille välipäiväksi. Takana oli edellisen päivän hektinen 143 kilometrin etappi ja edessä sunnuntain kova vuoristoetappi. Pääjoukossa ajaneet kärkinimet antoivat kuuden ajajan irtioton mennä, koska siinä ei ollut kokonaiskilpailun kannalta vaarallisia nimiä. Päivän etapille lähti viidellä ajajalla supistunut joukko. Mitchelton-Scott -joukkueen Simon Yates oli testattu Covid-19 -positiiviseksi, Jaakko Hännisen joukkuetoveri Tony Gallopin loukkasi edellisen päivän etapin kolarissa kätensä ja joutui jättämään Giron kesken. Samoin kävi Bora-Hansgrohen Pagtrick Gamperille, Mitchelton-Scottin Edoardo Affinille EF Pro Cyclingin Sean Bennettille. Kahdeksannen etapin profiili oli kaksijakoinen. Alusta noin puoleenväliin oli tasaista, sen jälkeen oli yksi kakkoskategorian nousu ja sen jälkeen loppuosa vaihtelevaa maastoa. Normaalin käsikirjoituksen mukaan ensimmäiseen irtiottoon oli tungosta. Lopulta kärkeen muodostui kuuden ajajan ryhmä. Ja kuten todettu, siinä ei ajanut yhtään kokonaiskilpailun kärjen uhkaajaa. Irtiottoryhmä sai ajaa omaa vauhtiaan, kun pääjoukko piti löysällä kontrollilla eron noin 10 minuutissa. Kilpailun kärkiryhmässä muutaman yrityksen jälkeen ratkaiseva isku tapahtui, kun maaliin oli 18 kilometriä. Iskun tekijä oli Israel Start-Up Nationin kokenut Alex Dowsett. Euroopan mestaruuskilpailun aika-ajon neljänneksi ajanut britti Dowsett pystyi pitkään yksinäiseen sooloonsa, varsinkin kun takana oli hänen joukkuetoverinsa Matthias Brändle jarruttelemassa muiden vetotöitä. Dowsett tuli maaliin minuutin ja 15 sekunnin erolla ennen Ineosin Salvatore Pucciota, Lotto Soudalin Matthew Holmesia ja CCC:n Joseph Rosskopfia. Pääjoukko tuli maaliin lähes 14 minuuttia myöhemmin. Jaakko Hänninen tuli pääjoukon mukana maaliin monien vaiheiden jälkeen. Hän oli 90:s. Kokonaiskilpailun kärkeen etapin tulokset eivät vaikuttaneet. Hänninen nousi yhden sijan ja on nyt 37:s. Nuorten kilpailun sijoitus on edelleen 13:s. Etapin voittanut Alex Dowsett toi joukkueelleen Israel Start-Up Nationille sen lyhyen historian ensimmäisen Grand Tour -etappivoiton. Joukkueen team managerina toimii suomalainen Kjell Carlström. Jaakko Hänninen kertoo omasta vaiherikkaasta päivästään näin: ” Tänään oli melkoista rallia karavaanin ja pääjoukon väliä apumiehen hommissa. Heti alussa ajoin tiessä olleeseen monttuun ja pyöräni vaihdekahva vääntyi. Jouduin vaihtamaan varapyörään. Ajoin takaisin pääjoukkoon odottelemaan, että mekaanikko sai pyörän korjattua. Pysähdyin myöhemmin taas vaihtamaan pyörän takaisin ykköspyörään ja palasin jälleen pääjoukkoon. Tuon jälkeen meidän Aurélien Paret Peintre kaatui, jäin odottamaan häntä ja vedin hänet takaisin pääjoukkoon. Oli kohtuullisen aikaisessa vaiheessa selvää, että irtiotto tulee menemään maaliin ja näin minä pystyin auttamaan muita kuskeja. Noin 20 kilometriä ennen maalia tuli vielä itselleni rengasrikko ja kävin vielä kertaalleen huoltoautokaravaanissa vaihtamassa takakiekon. Eli minulle tämä ei ollut mikään leppoisa päivä, jouduin paiskimaan töitä tosissani. Ja harmillista, että meillä oli tänäänkin muutakin epäonnea. Meidän Ben Gastauer kaatui ja häneltä murtui solisluu.” Seuraavaksi ajetaan kova 208 kilometrin vuoristoetappi. Päivä tulee olemaan raskas ja johtajan rosa -paitaa pitävää João Almeidaa tullaan haastamaan monen ajajan voimin. Tulokset 103rd Giro d'Italia (2.UWT) Etappi 8/21 Giovinazzo › Vieste (200 km) 1 Alex Dowsett (GBr) Israel Start-Up Nation 4:50:09 2 Salvatore Puccio (Ita) Ineos Grenadiers +1:15 3 Matthew Holmes (GBr) Lotto Soudal s.a. 4 Joseph Rosskopf (USA) CCC Team s.a. 5 Matthias Brändle (Aut) Israel Start-Up Nation + 2:10 6 Simone Ravanelli (Ita) Androni Giocattoli-Sidermec + 2:13 7 Michael Matthews (Aus) Team Sunweb + 13:56 8 Fernando Gaviria Rendon (Col) UAE Team Emirates s.a. 9 Mikkel Bjerg (Den) UAE Team Emirates s.a. 10 Andrea Vendrame (Ita) AG2R La Mondiale s.a. 90 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale s.a. Tilanne 8/21 etapin jälkeen 1 Joao Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep 29:52:34 2 Pello Bilbao (Spa) Bahrain McLaren + 0:43 3 Wilco Kelderman (Ned) Team Sunweb + 0:48 4 Harm Vanhoucke (Bel) Lotto Soudal + 0:59 5 Vincenzo Nibali (Ita) Trek-Segafredo + 1:01 6 Domenico Pozzovivo (Ita) NTT Pro Cycling + 1:05 7 Jakob Fuglsang (Den) Astana Pro Team + 1:19 8 Steven Kruijswijk (Ned) Team Jumbo-Visma + 1:21 9 Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe + 1:26 10 Rafal Majka (Pol) Bora-Hansgrohe + 1:32 37 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 16:31 103rd Giro d'Italia (2.UWT) la 03.10. 1.etappi Monreale › Palermo (15.1 km) (ITT) su 04.10. 2. etappi Alcamo › Agrigento (149 km) ma 05.10. 3. etappi Enna › Etna (150 km) ti 06.10. 4. etappi Catania › Villafranca Tirrena (140 km) ke 07.10. 5. etappi Mileto › Camigliatello Silano (225 km) to 08.10. 6. etappi Castrovillari › Matera (188 km) pe 09.10. 7. etappi Matera › Brindisi (143 km) la 10.10. 8.etappi Giovinazzo › Vieste (200 km) su 11.10. 9. etappi San Salvo › Roccaraso (208 km) ma 12.10. lepopäivä ti 13.10. 10. etappi Lanciano › Tortoreto (177 km) ke 14.10. 11. etappi Porto Sant'Elpidio › Rimini (182 km) to 15.10. 12. etappi Cesenatico › Cesenatico (204 km) pe 16.10. 13. etappi Cervia › Monselice (192 km) la 17.10. 14. etappi Conegliano › Valdobbiadene (34.1 km) (ITT) su 18.10. 15. etappi Base Aerea Rivolto › Piancavallo (185 km) ma 19.10. lepopäivä ti 20.10. 16. etappi Udine › San Daniele del Friuli (229 km) ke 21.10. 17. etappi Bassano del Grappa › Madonna di Campiglio (203 km) to 22.10. 18. etappi Pinzolo › Laghi di Cancano (207 km) pe 23.10. 19. etappi Morbegno › Asti (253 km) la 24.10. 20. etappi Alba › Sestriere (198 km) su 25.10. 21. etappi Cernusco sul Naviglio › Milan (15.7 km) (ITT) |