Jussi Veikkasen Groupama-FDJ juhli jo Giron kolmatta etappivoittoa – Hänninen säilytti tuulisella etapilla kokonaissijoituksensa

9.10.2020

Ranskalainen Groupama-FDJ, jonka joukkueenjohtajana Jussi Veikkanen toimii, pääsi juhlimaan jo kolmatta etappivoittoa, kun Italian ympäriajossa ajettiin seitsemäs etappi. Jaakko Hänninen, jonka ominaisuudet eivät ole massakireissä, sijoittui 78:nneksi. Hän jäi kärjelle 28 sekuntia.

Päivän etappi oli lyhyt, vain 143 kilometriä ja reitillä ei ollut kirimiehiä haastavia nousuja. Sen sijaan kova pohjoistuuli, joka puhalsi lähes koko päivän länsi – itäsuunnassa kulkeneelle reitille, teki päivästä mielenkiintoisen ja raskaan. Kun kilpailusta oli ajettu vain 13 kilometriä, niin Lotto Soudal ja kilpailun kärkipaikkaa pitävän João Almeidan Deceuninck-Quickstep tekivät muiden ajamisen tuskalliseksi. Nämä kaksi joukkuetta aloittivat sivutuulessa repimään joukkoja pienemmäksi. Ne onnistuivat siinä erinomaisesti. Kärkeen jäi vain reilu 20 ajajaa, kun loppuosa isosta pääjoukosta meni vielä kahteen osaan.

Kakkosryhmässä ajoi mm. kokonaiskilpailun kahdeksantena ollut Jakob Fuglsang ja myös Jaakko Hänninen. Kakkosryhmä jakaantui vielä pienemmäksi ja taakse jäivät Hänninen ja vahva nimi Simon Yates. Fuglsangin ryhmä sai kärkiryhmän kiinni, kun maaliin oli matkaa noin 95 kilometriä. Silloin kärjessä oli noin 70 ajajaa. Kärjen vauhti rauhoittui ja kolmas ryhmä, jossa siis myös Jaakko Hänninen ajoi, pääsi mukaan kärkiryhmään, kun maaliin oli noin 80 kilometriä.

Etappi päättyi massakiriin. Koko päivän hyvin kisaa näpeissään pitänyt Groupama – FDJ toi kirimiestään Arnaud Demarea maalikaupunki Brindisin loppukiemuroissa hyvin kiriin ja vaikka nyt oli kovia haastajia, Demare oli selkeä voittaja. Kirimiesten pistekilpailun toisena oleva Peter Sagan sijoittui toiseksi ja Michael Matthews jäi kolmanneksi. Demare vankisti johtoaan pistekilpailussa. Hänellä on 161 pistettä, Saganilla 106 ja Matthewsilla 83. 

Kokonaiskilpailun kärjessä on edelleen portugalilainen João Almeida. Toiseksi nousi nyt sekunnin turvin hollantilainen Wilco Kelderman ennen sijan menettänyttä espanjalaista Pello Bilbaoata. Jaakko Hänninen jatkaa sijalla 38 (+16:31). Nuorten kilpailussa hän on edelleen 13:s. 

- Se oli levoton päivä kovassa tuulessa. Oma rooli oli tulevien etappien kannalta pysyä hyvissä porukoissa ilman riskinottoa. Lisäksi tehtävänäni oli taas auttaa muita hakemalla pulloja huoltoautosta. Selvitin ensimmäiset kovat sivutuulipätkät helposti. Meidän joukkueemme ei ollut onnekas, kun kolme meidän kuskiamme kävi kyljellään. Onneksi itse sain vältettyä kasat. Olen tyytyväinen, sillä kovat sivutuulet eivät ole omaa erityisalaani. Ja pysyin pystyssä, kertoi Jaakko Hänninen. 

Kilpailun 21 etapista on ajettu nyt kolmannes. Ennen maanantain lepopäivää ajetaan vielä kaksi etappia. Seuraavana on 200 kilometrin etappi Giovinazzosta Viesteen. Etapin alkuosa on tasaista, puolessa välissä on yksi kakkoskategorian mäki ja loppu vaihtelevaa. 

Tulokset

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

Etappi 7/21 Matera - Brindisi (143 km)

1  Arnaud Demare (Fra) Groupama-FDJ 2:47:28

2  Peter Sagan (Svk) Bora-Hansgrohe s.a.

3  Michael Matthews (Aus) Team Sunweb s.a.        

4  Ben Swift (GBr) Ineos Grenadiers s.a.              

5  Alvaro Jose Hodeg Chagui (Col) Deceuninck-Quickstep s.a.    

6  Rudy Barbier (Fra) Israel Start-Up Nation s.a.    

7  Davide Ballerini (Ita) Deceuninck-Quickstep s.a.

8  Enrico Battaglin (Ita) Bahrain McLaren s.a.        

9  Filippo Fiorelli (Ita) Bardiani CSF Faizane' s.a.     

10  Elia Viviani (Ita) Cofidis s.a.

78 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 0:28

Tilanne 7/21 etapin jälkeen

1  João Almeida (Por) Deceuninck-Quickstep 24:48:29

2  Wilco Kelderman (Ned) Team Sunweb + 0:48

3  Pello Bilbao (Spa) Bahrain McLaren  + 0:49

4  Harm Vanhoucke (Bel) Lotto Soudal + 1:05

5  Vincenzo Nibali (Ita) Trek-Segafredo + 1:07

6  Domenico Pozzovivo (Ita) NTT Pro Cycling + 1:11

7  Steven Kruijswijk (Ned) Team Jumbo-Visma + 1:21

8  Jakob Fuglsang (Den) Astana Pro Team + 1:25

9  Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe + 1:32

10  Rafal Majka (Pol) Bora-Hansgrohe s.a.

38 Jaakko Hänninen (Fin) AG2R La Mondiale + 16:31

 

103rd Giro d'Italia (2.UWT)

la 03.10. 1.etappi Monreale › Palermo (15.1 km) (ITT)

su 04.10. 2. etappi Alcamo › Agrigento (149 km)

ma 05.10. 3. etappi Enna › Etna (150 km)

ti 06.10. 4. etappi Catania › Villafranca Tirrena (140 km)

ke 07.10. 5. etappi Mileto › Camigliatello Silano (225 km)

to 08.10. 6. etappi Castrovillari › Matera (188 km)

pe 09.10. 7. etappi Matera › Brindisi (143 km)

la 10.10. 8.etappi Giovinazzo › Vieste (200 km)

su 11.10. 9. etappi San Salvo › Roccaraso (208 km)

ma 12.10. lepopäivä 

ti 13.10. 10. etappi Lanciano › Tortoreto (177 km)

ke 14.10. 11. etappi Porto Sant'Elpidio › Rimini (182 km)

to 15.10. 12. etappi Cesenatico › Cesenatico (204 km)

pe 16.10. 13. etappi Cervia › Monselice (192 km)

la 17.10. 14. etappi Conegliano › Valdobbiadene (34.1 km) (ITT)

su 18.10. 15. etappi Base Aerea Rivolto › Piancavallo (185 km)

ma 19.10. lepopäivä 

ti 20.10. 16. etappi Udine › San Daniele del Friuli (229 km)

ke 21.10. 17. etappi Bassano del Grappa › Madonna di Campiglio (203 km)

to 22.10. 18. etappi Pinzolo › Laghi di Cancano (207 km)

pe 23.10. 19. etappi Morbegno › Asti (253 km)

la 24.10. 20. etappi Alba › Sestriere (198 km)

su 25.10. 21. etappi Cernusco sul Naviglio › Milan (15.7 km) (ITT)