UAE Tour keskeytettiin koronaviruksen vuoksi – tilanne odottavan rauhallinen

28.2.2020

Arabiemiirikunnissa ajettava WorldTour -kategorian kilpailu UAE Tour on päätetty keskeyttää. Seitsemän etapin kilpailusta ajettiin viisi etappia ja näin ollen kaksi etappia jää ajamatta. Keskeytyksen syynä on kaksi todettua koronavirustapausta. Molemmat todetut tapaukset ovat kilpailuun osallistuvan joukkueen henkilökunnassa. Järjestäjän tiedotteen mukaan he ovat italialaisia.

Osallistuvat joukkueet, kilpailun toimitsijat, median edustajat jne. ovat tällä hetkellä Abu Dhabissa. Joukkueiden jäsenille on tehty hotellissa yön ja aamun aikana koronavirustestit.

Kilpailussa on ollut mukana 140 pyöräilijää. Näiden mukana suomalainen Jaakko Hänninen. Lisäksi kilpailussa on mukana ranskalaisjoukkueen Groupama – FDJ:n joukkueenjohtajana suomalainen Jussi Veikkanen. 

Joukkueet odottavat tällä hetkellä tietoa jatkosta ja mahdollisuudesta lähteä paluumatkalle. Tunnelmaa kuvattiin kaikesta huolimatta rauhalliseksi.