Jaakko Hännisen ammattilaisura käynnistynyt hyvin – MM-kilpailut edessä

14.9.2019

Jaakko Hänninen
Jaakko Hänninen

Jaakko Hännisen ensimmäiset viikot ammattilaisena AG2R La Mondialen paidassa ovat tuoneet monia uusia asioita. Hänninen siirtyi World Tour -ammattilaiseksi elokuun alusta ja se tiesi samalla asuinpaikan vaihtumista. Hän asui heinäkuun loppuun ranskalaisen amatöörijoukkueensa asemapaikassa Saint-Étiennessä. Sieltä hän muutti Nizzaan. Nizzassa ensimmäinen kuusiviikkoinen on ollut kuitenkin kotona piipahtamista. Hänellä on ollut jo 13 kilpailupäivää ja kisakilometrejä ammattilaisena on kertynyt yli 2000.

Jaakko Hännisen alkukausi sujui kovan harjoittelun merkeissä. Amatöörikilpailut helmikuusta toukokuulle olivat valmistautumista ammattilaisuran alkuun. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun hän joutui toukokuun alkupuolella Ranskassa kilpailussa onnettomuuteen ja seurauksena oli pitkä sairausloma. Hän pääsi harjoittelemaan vasta kesäkuun puolessa välissä.

Harjoittelu ja valmistava leiri ammattilaisjoukkueensa kanssa sujui niin hyvin, että hän pääsi aloittamaan ammattilaiskilpailunsa World Tour -sarjaan kuuluvassa Clásica Ciclista San Sebastiánssa Espanjassa. Debyytti kovassa ja mäkisessä 227 kilometrin kilpailussa sujui kuitenkin hyvin. Hän sijoittui 46:nneksi.

- Totta kai oli hieman epävarma tunne lähteä heti pitkän kilpailutauon jälkeen näin kovaan kilpailuun. Se meni kuitenkin hyvin ja sain kokea mitä vauhtia ajetaan korkeimmalla tasolla, kertoi Jaakko Hänninen.  

San Sebastiánin jälkeen hänellä oli kaksi erittäin kovaa harjoitusviikkoa. Tarkoituksena oli hankea vielä kestävyyttä ja kilpailukovuutta. Harjoitusjakson jälkeen hän ajoi Ranskassa yhden päivän La Polynormanden. Siellä sijoitus oli 49:s.

- Kilpailu oli vastakohta San Sebastiánelle. Iskeminen alkoi startista ja päättyi vasta maalissa. Kun San Sebastián oli hyvin kontrolloitu kilpailu, Polynormande oli ajotyyliltään kuin amatöörikilpailu. Kilpailijat olivat kuitenkin fysiikaltaan ammattilaisia, kertasi Hänninen Ranskan 1.1 -kategorian kilpailua.

Heti tämän kilpailun jälkeen Jaakko Hänninen pääsi ensimmäiseen ammattilaisten etappiajoon, kun hän ajoi neljän etapin Tour du Limousin - Nouvelle Aquitaine -kilpailun (2.1). Siinä hän sijoittui 46:nneksi. Tärkeintä oli kuitenkin se, että hän oli vahvassa apuajajan roolissa auttamassa joukkueensa Benoît Cosnefroyta kokonaiskilpailun voittoon.

- Kaaduin ensimmäisellä etapilla ja menetin siinä aikaa. Se tiesi, että olin seuraavat etapit apukuskin roolissa. Pullojen nouto ja irtiottojen kiinniajaminen sujui hyvin ja pääsimme juhlimaan koko kilpailun voittoa, kertoi Jaakko Hänninen.

Kun Limousin oli päättynyt, sitä seurasi nopeasti seuraava viiden etapin etappiajo Tour Poitou-Charentes en Nouvelle Aquitaine (2.1). Kilpailu on tasamaakilpailu.

- Minulla oli selkeät tehtävät. Tarkoitus oli kehittyä pääjoukossa sijoittautumisessa ja toisaalta auttaa meidän kapteeniamme Tony Gallopinia. Meillä ei ollut kilpailussa kirimiestä, joten kortit pelattiin kokonaiskilpailua varten ja niin, että Tonylla oli hyvä asema aika-ajoetapille. Kilpailu meni hyvin, Gallopin oli kokonaiskilpailun toinen. Oma sijoitus oli 60:s, kertoi Hänninen.

Etappiajojen jälkeen Jaakko Hänninen ajoi kaksi yhden päivän kilpailua, 190 kilometrin Brussels Cycling Classicin (1.HC) ja 205 kilometrin GP de Fourmies / La Voix du Nordin (1.HC).

- Näiden yhden päivän tasamaakisojen fokuksenani oli sijoittautuminen ja taktiikka. Hiukan on vielä kevään paha kaatuminen korvien välissä ja omaa paikkaa ei uskalla pitää aivan samalla tavalla kuin ennen loukkaantumista. Asia paranee kuitenkin kilpailu kilpailulta, sanoi Jaakko Hänninen.

Tiivis kilpailutahti jatkuu – välissä MM-kilpailut

Hänen kilpailunsa jatkuvat sunnuntaina Ranskassa yhden päivän ja 189 kilometrin Tour du Doubisilla (1.1) ja ensi keskiviikkona Belgiassa Gran Prix de Walloniella (1.1 / 206 km). Molemmissa kilpailuissa on Jaakko Hänniselle sopivampaa mäkistä maastoa.

Näiden kilpailujen jälkeen seuraa perjantaina 27. syyskuuta Englannin Yorkshiressa maantiepyöräilyn MM-kilpailut. Hännisellä on paikka U23 -luokan yhteislähtökilpailussa.

- MM-kilpailuihin lähden täysin paineitta. Kisareitti ei ole niin ominaisuuksiani suosiva kuin viime vuonna Innsbruckissa. Olen yksin isoja joukkueita vastaan ja menestykseen tarvitaan tuuria, ennakoi Jaakko Hänninen.

MM-kilpailun jälkeen on vuorossa Italian syysklassikot. Ne ovat Jaakko Hännisen kauden päätavoite.

- Italian klassikot ovat minun tämän kauden Grande Finale. Tavoitteena on, että kunto on siellä huipussaan, sanoi Jaakko Hänninen.