Jussi Veikkanen
Jussi Veikkanen aloitti tämän vuoden kilpailukautensa jo tammikuun loppupuolella Australiassa, mutta hän jatkaa edelleen. Tiistaina Veikkanen päätti Kiinassa viiden päivän ja 728 kilometrin Tour of Beijingin. Pekingin ympäriajo oli kauden viimeinen ammattilaisten korkeimpaan kategoriaan, World Touriin kuuluva kilpailu. Veikkanen sijoittui lopputuloksissa hienosti 25:nneksi kaksi minuuttia ja 10 sekuntia voittajalle jääneenä
Hyvässä syyskunnossa oleva Jussi Veikkanen ajaa normaalisti joukkueessaan apuajajana. Hänen tehtävänään on varmistaa, että joukkueen muut ajajat menestyvät. Nyt Pekingin ympäriajossa hänellä oli vapaat kädet. Ja Veikkanen käytti hyvin vapauksiaan. Hänet nähtiin jokaisella etapilla kärkiryhmässä. Jopa kilpailun neljännellä, kuningasetapiksi mainitulla, kovaan nousuun päättyneellä etapilla lahtelainen keikkui aivan loppuratkaisuihin asti kovimmassa ryhmässä. Hän jäi vain minuutin ja 21 sekuntia voittaja Dan Martinille.
Kilpailun voittajaksi ajoi belgialainen Philippe Gilbert. Hän otti johdon toisella, sääolosuhteiden vuoksi lyhennetyllä etapilla. Etappi olisi ollut 147 kilometrin mittainen ja se olisi ollut kirimiesten etappi. Lyhennyksen vuoksi maali siirtyi terävähkön nousun päälle. Se sopi erinomaisesti Gilbertille. Hän käytti tilaisuuden hyväkseen. Voitti etapin ja otti kilpailun johdon, joka piti loppuun saakka. Gilbert ei ole pitkien nousujen ajaja, mutta nyt hän omien sanojensa mukaan ajoi parhaan mäkietappinsa, kun sijoittui vaativalla etapilla kolmanneksi. Hänellä oli loppuun asti apuajajanaan Samuel Sánchez, jota Gilbert kiitteli runsain sanoin. Nyt näyttää, että heidän tiensä kuitenkin eroavat, sillä Sánchez ei ole saanut jatkosopimusta BMC –tallissa.
Mielenkiintoinen Pekingin ympäriajo ajettiin toistaiseksi viimeisen kerran World Tour –kilpailuna. Vuoden 2015 kilpailukalenteriin se ei enää mahtunut.
Jussi Veikkanen on ajanut tällä kaudella noin 11.500 kilpailukilometriä. Hänellä on vielä edessään matka Japaniin, jossa hän ajaa kutsukilpailun ennen pientä lomaansa.
Lopputulokset
Tour of Beijing 2014 (WorldTour), 5 etappia (728 km)
1 Philippe Gilbert (Belgia) BMC Racing Team 17.59.57 2 Daniel Martin (Irlanti) Garmin Sharp + 0.03 3 Johan Esteban Chaves Rubio (Kolumbia) Orica-GreenEdge + 0.09 4 Rui Alberto Faria Da Costa (Portugali) Lampre-Merida + 0.11 5 Sergey Chernetski (Venäjä) Team Katusha + 0.23 6 Warren Barguil (Ranska) Team Giant-Shimano s.a.
25 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ.fr + 2.10
|