Pökälä ja Veikkanen urakoivat maastossa ja maantiellä

1.9.2014

Samuel Pökälä ja Jussi Veikkanen urakoivat viikonlopun aikana sekä maastossa että maantiellä. Lauantaina kaksikko ajoi maastopyöräilyn MTB Green Racen Taivassalossa ja sunnuntaina maantiepyöräilyn Tour de Helsingin.

Taivassalon maastopyöräilyn 64 km:n reitti ajettiin neljänä kierroksena. Kierros oli maratonkilpailuksi varsin hidas ja teknillinen. Samuel Pökälän ja Jussi Veikkasen kilpailu muodostui hieman helpommaksi, kun teknillisten ratojen erikoismies Liedon TVC:n Henri Ojalalla oli pyöränsä kanssa teknillisiä ongelmia. Ojala johti ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta sitten hän joutui rengastöiden vuoksi pysähtymään muutaman kerran ja menetti johtonsa TWD-Länkenin kaksikolle.

Yhdessä matkaa taittaneet Pökälä ja Veikkanen ratkaisivat paremmuutensa lopussa. Pökälä oli hieman vahvempi ja voitti toisen maantiemiehen Jussi Veikkasen kolmella sekunnilla. Ojala jäi kaksikolle kuusi ja puoli minuuttia.

Samuel Pökälä ja Jussi Veikkanen siirtyivät sunnuntaina tasaisemmalle ajoalustalle, kun he osallistuivat TWD-Länkenin muun joukkueen kanssa 140 kilometrin Tour de Helsinki –kilpailuun. Normaaliin tapaan Helsingin ympäriajo oli kerännyt hyvätasoisia joukkueita kotimaan lisäksi Virosta, Latviasta ja Venäjältä.

Samuel Pökälä oli jälleen aktiivinen alusta asti. Hän oli mukana ensimmäisessä irtiotossa, joka saikin hyvä eron pääjoukkoon. Kun ero oli reilun minuutin luokkaa, pääjoukon kärkeen tuli vauhdinpitäjäksi latvialainen ammattilaisjoukkue Alfa Baltic. Se sai kavennettua eron hyvin pieneksi, mutta Pökälä lisäsi kärjessä vauhtia. Hän sai mukaansa neljä muuta ajajaa, joista kolme oli virolaisajajaa ja yksi nuori venäläinen. Viisikko sai  Pökälän johdolla uudelleen revittyä eroa pääjoukkoon.

Kun maaliin oli matkaa 10 kilometriä, Saarenmaan virolaiset yrittivät hajottaa iskuillaan kärkiryhmää. Yritys koitui molemmille kohtalokkaaksi ja he putosivat kärjestä. Kärkeen jäi kolme ajajaa. Viron Oskar Nisu, Venäjän Maksim Sukhov ja Samuel Pökälä. Trio meni aivan loppuun asti yhdessä, mutta sata metriä ennen sisääntuloa velodromille, Pökälä menetti tiukan tuntuman kärkitaisteluun. Nisu oli nopeampi Sukhovia ja vei voiton. Pökälälle jäi viimeinen palkintokorokepaikka.

- Minulla olisi ollut viimeisellä kilometrillä hyväkin ratkaisupaikka, mutta pää ja jalat eivät olleet enää terävimmillään. Lauantainen maastokisa ja työnteko nyt irtitotossa painoivat sen verran, että voittoon ei ollut tänään mahdollisuutta. Tiesin Nisun olevan nopean, mutta mitään ei ollut tehtävissä, kertoi Samuel Pökälä.

Tulokset

MTB GreenRace 2014, Taivassalo

Miehet 64 km


1    Samuel Pökälä TWD-Länken 3.23.50     
2     Jussi Veikkanen FDJ/ TWD- Länken 3.23.53     
3     Henri Ojala Team Skins-TVC 3.30.21     
4     Jarkko Niemi Koiviston Isku 3.34.29     
5     Kare Eskola KorsKa-Hi5Bikes.fi  3.38.29     

Tour de Helsinki

Miehet 140 km


1    Oskar Nisu (Viro) CFC 3.30.30    
2    Maksim Sukhov (Venäjä) Velosport s.a.        
3    Samuel Pökälä TWD-Länken 3.30.33        
4    Erik Puntso (Viro) SJK Viiking 3.30.48
5    Rigo Räim (Viro) SJK Viiking 3.31.35
6    Aksel Nõmmela (Viro) CFC 3.32.06    

19    Roope Nurmi TWD-Länken 3.32.20    
25    Jesse Kaislavuo TWD-Länken 3.32.26    
26    Oskari Vainionpää TWD-Länken 3.32.26    
27    Jussi Veikkanen FDJ / TWD-Länken 3.32.27
169  Mikko Paajanen TWD-Länken 3.55.52