Poikkeuksellisen lämmin pääsiäissää tarjosi hyvät olosuhteet maantiepyöräilyn kotimaiseen kilpailukauden avaukseen Porissa. Vaikka osa maamme pyöräilijöistä on vielä etelän leireillään, niin kuitenkin lähes 60 pyöräilijää oli mukana Lattomeri –ajon miesten päälähdössä. Kilpailumatkana oli 95 kilometriä tasamaalla, jota pienehkö sivutuuli hieman vaikeutti kilpailun loppupuolella.
Kilpailu kulki TWD-Länkenin hallitsemana. Hyvin kauden avaukseen valmistautunut kahdeksan ajajan joukkue oli alusta asti pyrkimässä voittoon. Jo ensimmäisellä kilometrillä joukkueen nuori, ensimmäisen vuoden U23-ajaja Oskari Vainionpää lähti irtiottoon Porvoon Akilleksen Antti Sitzkon kanssa. Kaksikko sai parhaimmillaan eron reiluun puoleentoista minuuttiin.
Erinäisten vaiheiden kautta kärkeen muodostui 13 ajajan ryhmä, jossa oli mukana viisi TWD-Länkenin ajajaa. Ryhmää harvennettiin vielä niin, että lopulliseksi voitosta ajavan ryhmä koko oli kuusi ajajaa: TWD-Länkenistä edellisen vuoden voittaja Samuel Pökälä, vuoden 2010 voittaja Sami Tiainen, Mikko Paajanen ja joukkueen tulokas Roope Nurmi sekä Porvoon Akilleksen Jussi Nummikko ja IK-32:n Jarmo Rissanen.
Kun matkaa maaliin oli noin viisi kilometriä, kärkeen iski kaksikko Pökälä – Paajanen. He saivatkin jo mukavan eron muuhun joukkoon, mutta Pökälä kärsi rengasrikon ja irtiotto hiipui siihen. Muu ryhmä ajoi sopuisalla vuorovedolla, kunnes viimeisellä kilometrillä Sami Tiainen iski yksinäiseen sooloon. Sen enempää Nummikko kuin Rissanenkaan eivät siihen pystyneet vastaamaan. Samaan aikaan Pökälä oli noussut takaisin kärkiryhmään. Loppusuoralla Tiaisen takana muut TWD-Länkenin ajajat pystyivät jättämään Nummikon ja Rissasen taakseen. Nurmi oli kakkonen, Paajanen kolmonen ja Pökälä nelonen. Nummikko sijoittui viidenneksi ennen Rissasta.
Kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat vielä hyvän kilpailun ajanut Oskari Vainionpää (9.) ja Ilari Kahila (10.). Avauskisansa ajanut Jesse Kaislavuo oli 12:s ja Arno Hämäläinen 19:s.
TWD-Länkenin ohjelma jatkuu seuraavana viikonvaihteena Turussa
|