Jussi Veikkanen aloittaa kilpailukautensa Australian hirmuhelteessä
16.1.2014
Suomen tällä hetkellä ainoa ProTeam -ammattilainen Jussi Veikkanen aloittaa jälleen kilpailukautensa WorldTour -sarjan ensimmäisellä kilpailulla Australiassa. Santos Tour Down Under -etappikilpailu ajetaan Adelaiden ympäristössä 21. - 26. tammikuuta. Etelä-Australian lämpötilat ovat olleet ennätyslukemissa lähellä 45 astetta. Jatkossa helle hieman hellittää, mutta edelleen ennustetaan yli 35 asteen lämpötiloja. Vuodesta 2005 ammattilaisena pyöräillyt 32 -vuotias lahtelainen Veikkanen uusi sopimuksena vuodeksi tutun ranskalaisen FDJ -joukkueen kanssa. Hän on polkenut ammattilaisuransa tässä joukkueessa yhtä vuotta lukuun ottamatta. Myös viime vuonna hän aloitti kautensa Australian kilpailussa sijoittumalla kokonaistuloksissa hienosti 10:nneksi. Vuonna 2009 hän oli kokonaiskilpailun yhdeksäs, joten kauden aloituskilpailussa Veikkanen on onnistunut hyvin. Myös tänä vuonna Veikkaselta odotetaan hyvää tulosta. Hän on valmistautunut huolella kauden avaukseen. Siihen on sisältynyt perinteiseen tapaan hiihtoa, mutta myös paljon pyöräilyä. - Vaikka Suomen talvi vähän oikuttelikin, niin pääsin aika mukavasti suksille. Kävin jälleen Lapissakin hiihtoleirillä. Sen jälkeen meillä oli Australiassa ajavan joukkueen yhteinen leiri Etelä-Ranskassa. Ja nyt olemme olleet pian viikon täällä Australian lämmössä harjoittelemassa ja tasoittelemassa aikaeroa, kertoi Jussi Veikkanen. - Joulun jälkeen minulla oli hieman ongelmia polveni kanssa, mutta Ranskan leirillä kaikki oli jo kunnossa. Joten luottavaisin mielin olen avaamassa kautta. Australian jälkeen minulla on kolmen viikon harjoittelutauko, joten ehdin varmasti palautua aikaerosta ja sopeutua jälleen Euroopan kevätilmastoon. Ensimmäinen Euroopan kilpailuni on 22.-23. helmikuuta Ranskan Haut Var, jatkoi Veikkanen. Vuosi sitten Jussi Veikkanen aloitti Euroopan kilpailut lähes heti Australian jälkeen. Siirtyminen kylmiin kilpailukeleihin ei sujunut ongelmitta ja Veikkanen ajautui sairastumisten kierteeseen. Nyt se pyritään välttämään. Australian Adelaiden pyöräilysirkus käynnistyy jo ennen etappiajoa. 19. päivä helmikuuta ajetaan esikilpailuna 50 kilometrin kriterium. |