20-vuotias Roope Nurmi siirtyy TWD-Länkeniin

27.10.2013

Roope Nurmi (20) siirtyy vuoden 2014 alusta TWD-Länkeniin.
Roope Nurmi (20) siirtyy vuoden 2014 alusta TWD-Länkeniin.

Helsinkiläisessä Velocitorissa pyöräillyt 20-vuotias Roope Nurmi siirtyy vuoden 2014 alusta TWD-Länkenin joukkueeseen. Hyvät kiriajajan ominaisuudet omaava Nurmi asuu Lapinjärvellä ja opiskelee Pajulahdessa.

10 vuotta sitten pyöräilyn aloittanut Nurmi on alun perin Porvoon Akilleksen kasvatteja. Hän ollut koko pyöräilyuransa oman ikäluokkansa kärkikaartia. Vuonna 2012 Helsingin Olympiavelodromilla tapahtunut kolari ja loukkaantuminen pysäytti kehitystä, mutta nyt hän on entisen TWD-Länkenin ajajan Kimmo Kanasen valmennuksessa tekemässä uutta tulemista. Siitä esimerkkinä oli niukka tappio lopettamispäätöksensä julkaisseelle Paavo Paajaselle SM-kriteriumissa elokuussa.

- Tiedän, että TWD-Länkenissä olen uusien haasteiden ja vaatimusten edessä, mutta tiedän myös, että uudessa joukkueessa minulla on parhaat etenemismahdollisuudet. Lähden nyt uuteen harjoituskauteen ja tulevaan kilpailukauteen entistä motivoituneempana, kertoi Roope Nurmi.

- Roope Nurmi täydentää joukkuettamme hyvin. Kirikykyjä omaavia ajajia on vähän ja heillä on joukkueessa aina paikkansa. Muutoinkin Roope täydentää meitä hyvin, sillä miellä tulee olemaan viisi U23 –ajajaa. Sen lisäksi Australiasta on tulossa vielä kaksi saman ikäluokan ajajaa joukkueeseemme. Joukkueemme ikärakenne on tältä osin hyvä, kertoi TWD-Länkenin puheenjohtaja Esko Lummelampi.